Kirjakin voi olla kaunis sekä sisällöllisesti että ulkoisesti. Kirjakauppaliiton kunniapuheenjohtaja Stig-Björn Nyberg listasi mielestään kauneimmat viisi kirjaa.
1. Petja Hovinheimo: Näkymiä Suomesta 1840-luvun suuriruhtinaskunta kuvissa (SLS)
Kirjan graafinen suunnittelu on erinomainen. 1800-luvun alkupuolelta olevien kuvien reprodusointi on onnistunut. "1840-luvun Suomi herää kirjan kuvissa henkiin, Hangosta Aavasaksalle ja Porista Käkisalmelle."
2. Ulla Tillander-Godenhielm: Fabergén suomalaiset mestarit (Tammi)
Kirjan kuvat ja teksti nivoutuvat onnistuneesti yhteen. Kaunis teos on sopivan arvokas esittelemään maailmankuulun venäläisen kultaseppäyrityksen suomalaisten kultaseppämestareiden töitä.
3. Chef Ramzi: Arabialainen keittiö (WSOY)
Kirjan takakannessa sanotaan, että tämä teos "tuo appelsiinikukan tuoksun kotiisi". Väite pitää paikkansa. Kirjan suomen- ja arabiankieliset ruokaohjeet sekä kuvat vievät lukijan Lähi-idän eksoottiseen maailmaan.
4. Joona Vuorenpää: Kellomies, Rannekellot ajan käyttöesineenä ja harrasteena (Tammi)
Kellomies on pramea esillä pidettävä kirja, mutta myös mielenkiintoinen tietokirja miesten rannekelloista. Kirjan lay out on moderni ja jännittävä.
5. Kuninkaan tiekartasto Suomesta 1790 toim. Erkki-Sakari Harju ja Jussi T Lappalainen (SKS ja ATLASART)
Hieno näköispainos Kustaa III:n aloitteesta syntyneestä kartastosta saa jokaisen karttafriikin ja kauniista kirjoista pitävän henkilön haltioihinsa. Kirjan ruskea nahkaselkä ja onnistunut kansikuva antavat kirjalle arvokkaan ulkoasun.
Studio55.fi
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää