Ville löysi espoolaiselta rannalta jättimäisen bullmastiffin – etsintäkuulutus somessa sulatti sydämet

Ville löysi espoolaiselta rannalta jättimäisen bullmastiffin 0:18

Ville Sakari Pulkkinen kohtasi lenkillä 70-kiloisen koiran, joka vietti yksinään kesäpäivää espoolaisella rannalla.

Ville Sakari Pulkkinen oli lenkillä, kuten joka päivä. Espoolaisella rantaraitilla hän kuitenkin kohtasi jotakin erikoista: rannalla jolkotteli yksin valtava, Pulkkisen arvion mukaan noin 70-kiloinen koira.

– Ensin ajattelin, että voi vitsit, kuka tällaisen "tappajan" on päästänyt tänne vapaaksi, pidänpä vähän etäisyyttä, Pulkkinen kuvailee.

Hän lenkkeili hiljalleen lähemmäs koiraa. Se vaikutti rauhalliselta.

– En oikein tiedä, miten se niin meni, mutta noin kaksi minuuttia siitä, kun olin koiran löytänyt ja pitänyt sitä vaarallisena, jo silittelin ja rapsuttelin sitä. Olimme todella hyvää pataa.

"Bondasimme koiran kanssa nopeasti"

Koira vaikutti viettävän leppoisaa rantapäivää aivan yksin, sillä sen omistajaa ei näkynyt missään.

– Lähdin koiran kanssa etsimään omistajaa. Bondasimme koiran kanssa niin nopeasti, että kun lähdin kävelemään, koira kulki mukana ja koiran kylki oli koko ajan kiinni reidessäni.  Siinä sitten vastaantulijoilta kyselin, että anteeksi, olisiko teiltä mahdollisesti koira hävinnyt. Ei ollut keltään hävinnyt koiraa, Pulkkinen nauraa.

Pulkkinen sai kuningasidean: hän päätti laittaa uudesta ystävästään ilmoituksen Espoon puskaradio -Facebook-ryhmään. Pulkkinen kertoi löytäneensä mahdollisesti kadonneen koiran, jonka omistajaa kaivattiin.

Hän jäi rannalle viettämään aikaa koiran kanssa, ja päätti jakaa hetkiä kesäpäivästään muillekin.

– Laitoin ryhmään väliaikatietoja, kun hengailin tämän koiran kanssa. Kävimme siinä rantsussa ja vedessä, polskuttelin vähän vettä koiran kanssa ja otimme aurinkoa nurmikolla. Puoli tuntia siinä vain vietimme aikaa, Pulkkinen kuvaa.

"Yhtäkkiä paikalle ilmestyi nainen onnen kyyneleet poskilla"

– Koska vain hengailin koiran kanssa, en ollut lukenut puskaradiota hetkeen. Yhtäkkiä paikalle ilmestyi sellainen kolmekymppinen nainen onnen kyyneleet poskilla. Hän sanoi, että oi kiitos, löysit mun koiran. Hän oli todella kiitollinen tästä.

Löytöeläimet pk-seudulla

Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Kirkkonummen löytöeläimet toimitetaan Viikin löytöeläintaloon.

Apua löytöeläinten kuljetukseen: Helsingin eläinsuojeluyhdistys, p. 09 5420 0100, ma–pe klo 10–17

Omistaja olisi halunnut tarjota Pulkkiselle löytöpalkkion, mutta hän kieltäytyi.

– Mulla oli ollut niin hauskaa koiran kanssa, etten viitsinyt ottaa siitä mitään palkkiota, Pulkkinen kuvaa.

– Koira ilmeisesti on aika itsenäinen kaveri. Ymmärsin, että se oli ilmeisesti vain lähtenyt takapihalta kävelemään. Se ei ollut mitenkään paniikissa, se oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, Pulkkinen kuvaa.

Hänelle jäi mielikuva, että koira oli vain ”normaalilla kävelyllä”.

– Se ei tuntunut ajattelevan, että on hukassa. Tuntuu, että jos se olisi halunnut kotiin, se olisi tiennyt, mihin pitäisi lähteä, Pulkkinen sanoo.

Kuva poiki jopa treffipyyntöjä

Pulkkinen itse on koirarakas ihminen ja hänen perheessään on aina ollut koiria.

– Jos omistajaa ei olisi löytynyt, olisin soittanut äidilleni, että kipaisepa minulle bullmastiffeille sopivaa ruokaa, ja olisin ottanut koiran kotiin ja soittanut löytöeläintaloon. Poliisillekin soitin, mutta heitä asia ei juurikaan kiinnostanut.

Pulkkinen sai ihastuneita kommentteja kuviinsa. Treffipyyntöjäkin tuli.

– Erityisesti tällaiset "puumaneitokaiset" sanoivat, että kunpa olisivat parikymmentä vuotta nuorempia, niin päästäisivät itsekin koiran muka-vahingossa karkuun, että minä sen löytäisin. Olin tosi otettu kommenteista, Pulkkinen sanoo.

– Monet sanoivat, että tämä on Espoon puskaradio -Facebook-yhteisön historian ensimmäinen keskustelu, missä kukaan ei valittanut mistään, vaan kaikilla oli hyvä mieli. Se oli pelkkää hyvää mieltä sataprosenttisesti.

"Jos koira pääsee karkuun, kyllä mä jeesaan"

Myös koiran omistaja kiitti Pulkkista vielä julkisesti puskaradiossa.

– Ajattelin ehdottaa, että jos hän joskus tarvitsee koiralle hoitajaa, voin mennä hoitamaan sitä illaksi tai päiväksi. Tulimme niin hyvin juttuun sen kanssa, Pulkkinen heittää.

Koiranomistajia hän kehottaa pitämään lemmikeistään huolta.

– Mutta jos koira pääsee karkuun, kyllä mä jeesaan, jos se pitää löytää!

Lue myös:

    Uusimmat