Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus ei muuta Alkon kansanterveydellistä tehtävää ja asemaa.
15-prosenttisten viinien salliminen ruokakaupoissa olisi tuoreen selvityksen valossa hallitusohjelman kirjauksen vastaista. Tätä mieltä on hallituspuolue kristillisdemokraattien puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah STT:n haastattelussa.
Essayah toteaa hallituksen sopineen hallitusohjelmassa, että vahvempien viinien myynnin vapauttamisesta tehdään selvitys puoliväliriiheen mennessä.
Tästä on kyse juuri keskiviikkona valmistuneessa selvityksessä. Siinä esitetään kolme vaihtoehtoa myynnin vapauttamiseksi ja niiden mahdollisia vaikutuksia.
Lue myös: Selvitys viinikaupan vapauttamisesta: Kova isku Alkolle
Lisäksi selvityksessä todetaan, että viinien vapauttamisen myötä Alkon toimintaedellytykset heikentyisivät ja sen koko monopoliasemaa pitäisi harkita uudelleen.
– Se taas on toisen hallitusohjelman kirjauksen vastaista. Eli sen, missä sanotaan, että hallitus ei muuta Alkon kansanterveydellistä tehtävää ja asemaa, Essayah sanoo.
Jos viinien myynti vapautettaisiin, Alkon monopoli kaventuisi vain väkevien alkoholijuomien myyntiin. Alkon mukaan pelkkä väkevien erikoistehtäväyhtiö ei olisi kannattava.
Essayah: Uhkana väkevät ruokakaupoissa
Essayahin mukaan selvitys aika lailla vahvisti sen, mitä viinien myynnin laajentamisen seurauksista Alkolle tiedettiin jo etukäteen.