Espoon Blues voitti lauantaina naisten jääkiekon SM-sarjan neljännessä ja ratkaisevassa loppuottelussa Oulussa Kärpät maalein 2-1. Voitollaan Blues varmisti Suomen mestaruuden.
Blues voitti Suomen mestaruuden otteluvoitoin 3-1.
Lauantain ottelussa Karoliina Rantamäki vei Bluesin 1-0-johtoon ylivoimalla ajassa 13.58. Rantamäki teki myös ottelun toisen osuman kolmannessa erässä ajassa 46.43. Jenni Pitkänen vastasi Kärppien kavennusmaalista 52 minuutin pelin jälkeen.
Blues vei mestaruuden viidennen kerran peräkkäin.
-Tuntuu uskomattoman hyvältä. Ei tätä tunnetta vaihtaisi mihinkään, tuuletti Bluesin kapteeni Johanna Pelkonen, joka on ollut mukana voittamassa kaikkia viittä mestaruutta.
Kärpät pisti Bluesin finaalisarjassa tiukoille. Joukkue voitti avauksen Espoossa jatkoaikamaalilla 4-3, mutta toisessa ottelussa Oulussa Blues rökitti taululle lukemat 6-0. Viime keskiviikkona Espoossa Blues oli kotonaan niukasti parempi 2-1 ja samoihin lukemiin päättyi myös neljäs kohtaaminen Oulussa.
-Pidämme paketin kasassa täydet 60 minuuttia, emmekä päästä vastustajaa kahden maalin karkumatkalle, suunnitteli Kärppien valmentaja Risto Liikka ennen lauantain ottelua.
Liikan toiveet eivät toteutuneet, sillä Kärppien peli oli ensimmäisessä erässä pahasti sekaisin ja Blues hallitsi selvästi. Kärpät pysyi pinnalla ainoastaan maalivahtinsa Sari Kallioisen huipputorjuntojen ansiosta. Rangaistukset söivät Kärppiä kuitenkin sen verran, että Blues iski avausmaalin viidellä kolmea vastaan. Karoliina Rantamäki toimitti kiekon verkkoon Petra Vaarakallion unelmasyötöstä.
Kärpillä oli etsikkoaikansa
Jos ensimmäinen erä oli Bluesin juhlaa, niin toista erää vei Kärpät miten tahtoi. Kärppien viimeistely oli kuitenkin tehotonta, joten Bluesin maalivahti pääsi loistamaan. Päätöserään lähdettiin Bluesin johtaessa edelleen 1-0. Kärpät hukkasi toisen erän etsikkoaikansa, sillä Blues rokotti päätöserässä vastaiskuista. Ottelun voittomaali nähtiin ajassa 46.43, kun Bluesin Rantamäki viimeisteli päivän toisen osumansa. Rantamäki pääsi läpiajoon ja huijasi Kallioisen tyylipuhtaasti. Hetkeä aiemmin Kallioinen oli torjunut läpiajon.