Espanjalaislähde: Kadonneen suomalaisen ruumis löytynyt?

Espanjalaisesta kansallispuistosta on löytynyt ruumis, jonka epäillään olevan viime kuussa kadonnut suomalaismies, espanjalaismedia kertoi eilen.

44-vuotiaan suomalaismiehen etsinnät aloitettiin lokakuun puolessavälissä, kun hänen vuokraamansa auto löytyi Monfragüen kansallispuistosta Keski-Espanjassa. Hoy.es-uutissivuston mukaan ruumis löytyi noin tunnin kävelymatkan päästä suomalaismiehen auton löytöpaikasta.

Sivuston mukaan vainajan hallusta löydettiin asiakirjoja, joissa on kadonneen suomalaismiehen nimi. Vainajan henkilöllisyys varmistuu kuitenkin vasta tarkemman tutkinnan ja ruumiinavauksen jälkeen.

Suomalaismiehen etsinnät ehdittiin jo lopettaa viime viikolla tuloksettomina. Etsintöihin osallistui muun muassa helikoptereita ja veneitä.

Yli 180 neliökilometrin alueelle levittäytyvä Monfragüen kansallispuisto sijaitsee vajaat 200 kilometriä Madridista lounaaseen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat