Suomessa on vallalla ennen kokemattoman huono ilmapiiri, sanoo entinen pääministeri, nykyinen Nokian yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Esko Aho.
– Suomi ei ole ollut elinaikanani näin negatiivinen maa ehkä 70-luvun alun taistolaisuuden kautta lukuun ottamatta. On hätkähdyttävää huomata, kuinka paljon negatiivisuutta on ilmassa kaikilla elämänalueilla Suomessa. Se koskee myös politiikkaa, Aho sanoi MTV3:n Huomenta Suomessa.
Ahon mukaan huono ilmapiiri näkyy päivittäin muun muassa mediassa.
– Kun avaan päivän lehtiä, niiden kokonaissävy on hirveän negatiivinen. Jos ajattelen Nokian henkilöstövähennyksiä, niin kun meillä kerrottiin 1400 työpaikan vähennyksistä, kaikki olivat kiinnostuneita, mitä Nokiassa tapahtuu. Nyt kun olemme pystyneet osoittamaan, että vähennettävien työpaikkojen tilalle syntyy toivottavasti jopa yli 1400 uutta työpaikkaa, kiinnostus on radikaalisti pudonnut.
Tyytymättömyys kumpuaa tyytyväisyydestä
Ahon mukaan yleinen tyytymättömyys saattaa kummuta hyvinvoinnista.
– Ehkä se johtuu sitä, että meillä on mennyt pitkän aikaa hyvin. On aina pieni riskin paikka, kun totutaan hyvinvointiin, eikä enää muisteta, että hyvinvointi syntyy uuden tekemisen, kokeilemisen ja riskinoton kautta. On tosin selvä, että tämä maailma jakaa tänä päivänä suomalaisia menestyjiin ja menestymättömiin tavalla, joka ei ole hyvä asia.
Aho perää medialta vastuuta ilmapiirin muuttamiseksi.
