Eronsa jälkeen mediassa ryöpytetty Satu Silvo suuttui kerran toimittajalle niin verisesti, että marssi tämän työpaikalle: "Nyt mä vedän sua turpaan"

Satu Silvo joutui valtavan mediahuomion kohteeksi, kun hän ja näyttelijä Heikki Kinnunen erosivat 2000-luvun alussa.

Yökylässä Maria Veitola -sarjan kauden neljännessä jaksossa Maria Veitola vierailee näyttelijä Satu Silvon ja kirjailija Reidar Palmgrenin kodissa Helsingin Käpylässä. Vierailun aikana Silvo esittelee Veitolalle leikekirjaa näyttelijän elämästä ja urasta, jonka tämän äiti on aikoinaan tehnyt Silvosta kirjoitettujen lehtijuttujen perusteella. 

Leikekirjasta löytyy uutisia laidasta laitaan ja mukana on myös liuta Silvon elämästä kirjoitettuja kohuotsikoita. 

– Ne lööpithän oli aina ihan uskomattomia, Silvo pohtii. 

Veitola lukee leikekirjasta esimerkkinä yhden otsikon, jonka mukaan "Satu Silvo muuttui perheenäidistä ilotytöksi". Silvo kertoo, että varsinkin eron jälkeen mediaryöpytys oli valtavaa. Silvo erosi lastensa isästä, näyttelijä Heikki Kinnusesta vuonna 2002. Silvon mukaan tuolloin hänet yritettiin mediassa yhdistää milloin kehenkin mieheen. 

– 7 päivää -lehti halusi laittaa mut kuin monen miehen erilaiseksi puolisoksi, niin mä kävelin sinne lehteen ja sille toimittajalle sanoin, että "sä olet loukannut mun äitiyttä, mun ihmisyyttä, mun naiseutta, nyt mä vedän sua turpaan, keskelle naamaan, keskelle ja kovaa, ja varmasti sattuu!", Silvo kertoo Veitolalle. 

– Oikeesti. Siis enhän mä semmoista tee, mutta niin kävelin sinne. 

Silvon mukaan kaikki toimituksessa tulivat tuolloin paikalle katsomaan, että mitä tilanteessa oikein tapahtui. 

– Sanoin, että nyt vasta on aihetta kirjoittaa, mutta vasta nyt, Silvo muistelee. 

Yllä olevalla videolla Satu Silvo muistelee erityisen kiivasta tilannetta toimittajan kanssa ja käy läpi elämänsä kohuotsikoita. 

Yökylässä Maria Veitola torstaisin mtv-palvelussa ja klo 21 MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat