Yhdysvaltalainen vakoilusatelliitti otti vuonna 1966 Kaspianmeren yllä valokuvia, jotka aiheuttivat suurta hämmennystä Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelussa CIA:ssa. Niissä näkyi noin satametrinen outo alus, jolla oli valtavat suihkumoottorit – ja lyhyet siiventyngät.
MTV Uutiset julkaisee artikkelin yhteistyössä Tieteen kuvalehden Historia-julkaisun kanssa.
Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun CIA:n analyytikot raapivat päätään 18. lokakuuta 1966. He tuijottivat vakoilusatelliittinsa Kaspianmereltä ottamia kuvia eteläisestä Neuvostoliitosta ja ihmettelivät niissä näkyvää konetta.
Satelliitin lähettämät kuvat olivat rakeisia, mutta niissä näytti erottuvan veden päällä noin sata metriä pitkä outo alus.
Joko neuvostoliittolaiset olivat rakentaneet valtavan lentokoneen, jolla oli aivan liian pienet siivet, tai sitten kyseessä oli aivan uudenlainen laiva. Tavallisesti CIA:n tiheä vakoiluverkosto sai aina hyvissä ajoin vihiä Neuvostoliitossa kehitettävistä uusista aseista ja keksinnöistä, mutta tästä aluksesta sillä ei ollut mitään tietoja.
Hämmentyneet analyytikot päättelivät, että kyseessä oli uusi lentokone, jonka siivet olivat vielä kesken. He alkoivat kutsua outoa alusta nimellä The Caspian Sea Monster, Kaspianmeren hirviö, sillä kone oli niin valtava, ettei yksikään lännen lentokoneista ollut lähellekään samaa kokoluokkaa.
Huomaamaton jättiläinen
Merihirviön kehittäjä, insinööri Rostislav Aleksejev oli autuaan tietämätön hälystä, jonka hänen 97 metriä pitkä, 22 metriä korkea ja 350 tonnia painava aluksensa oli aiheuttanut.
Tuona samaisena päivänä 18. lokakuuta 1966 Aleksejev keskittyi tekemään viime hetken valmisteluja. Lukemattomien laskelmien, pienoismallien, testien ja kahden vuoden rakentamisen jälkeen suuri päivä oli koittanut.
Outo alus oli yksi Neuvostoliiton suurimmista salaisuuksista, ja se oli hinattu yöaikaan jokia pitkin satojen kilometrien matka, jotta se oli saatu huomaamatta Kaspianmerelle koeajoa varten.
Nyt oli tullut aika käynnistää sen suihkumoottorit.
KM, kuten alusta kutsuttiin, ei suinkaan ollut lentokone vaan aivan uudenlainen kulkuneuvo, jolle oli annettu tyyppinimeksi ekranoplan.
Yhdysvaltalaisissa ihmetystä herättäneet lyhyet siivet eivät olleet keskeneräiset vaan juuri sopivan kokoiset, sillä niitä ei ollut tarkoitettu varsinaiseen lentämiseen vaan niiden alle piti syntyä juuri riittävästi nostovoimaa, jotta alus saattoi liitää vain muutaman metrin korkeudella irti merenpinnasta ja Naton tutkien havaitsemattomissa.
Myöskään vedenalaiset luotaimet eivät voineet havaita pinnan yläpuolella kulkevan KM:n moottorien ääntä. Liitäminen muutaman metrin korkeudessa mahdollisti merimiinojen, matalikkojen, koralliriuttojen ja kovan aallokon ylittämisen ongelmitta.
KM:llä voisi kuljettaa 900 sotilasta 500 kilometrin tuntivauhtia jopa 1 500 kilometrin päähän lähtöpisteestä. Mikäli koeajot onnistuisivat, Neuvostoliitolla olisi pian käytössään ylivoimainen maihinnousualus.
Sen lisäksi, että Rostislav Aleksejev oli taitava suunnittelija, hän oli myös kokenut lentäjä. Aluksen neitsytmatkalla 18. lokakuuta 1966 hän tarttuikin itse ohjaussauvaan. KM eteni kevyesti ja tasaisesti 200 kilometrin tuntivauhtia vedessä nousematta ilmaan, sillä puolustusvoimat oli päättänyt testata ensin vain sen purjehdusominaisuuksia.
Testien jatkuessa Aleksejev huomasi pian, että alumiinirunko oli liian heikko ja vääntyi aaltojen iskuista ja että suolainen merivesi vahingoitti KM:n suihkumoottoreita.
Alus pantiin talvilevolle odottamaan vaurioiden korjaamista ja moottorien jatkokehittelyä.
Iloisia yllätyksiä
Koeajot jatkuivat kesällä 1967, ja elokuussa KM nousi ensimmäistä kertaa ilmaan. Se liiti neljän metrin korkeudessa 450 kilometrin tuntivauhtia.
Aleksejev lensi jälleen ensimmäisen koelennon mutta luovutti paikkansa myöhemmin merivoimien varsinaisille koelentäjille.
He ilahtuivat havaitessaan, että alus nousi ilmaan jo 140 kilometrin tuntivauhdissa eivätkä edes kolmimetriset aallot vaikuttaneet siipien kykyyn pitää alus liidossa. 450 kilometrin tuntinopeudessa KM oli hämmästyttävän vakaa ja rauhallinen.
Suurin liitokorkeuskin osoittautui huomattavasti korkeammaksi kuin neljä metriä merenpinnasta, sillä alus pystyi kiitämään jopa 14 metrin korkeudessa.
Erään koeajon aikana lentäjä eksyi suunnitellulta reitiltä ja joutui kahden kilometrin pituisen hiekkasärkän ylle, mutta alus lensi edelleen vakaasti. Aleksejevin laskelmat näyttivät täsmäävän: kunhan alla oli suhteellisen tasainen alusta, ei ollut väliä, liisikö ekranoplan veden, jään, rantaviivan tai maan yllä.
Myös lastin osalta koettiin positiivinen yllätys, kun ruumaan saattoikin alun perin oletetun 150 tonnin sijaan lastata jopa 194 tonnia. Aluksen kokonaispainoksi tuli silloin huimat 544 tonnia, mutta se nousi yhä turvallisesti liitoon.
KM tekikin maailmanennätyksen: se oli maailman painavin lentävä kone. Tosin ennätyksestä – tai koko koneesta – ei saanut hiiskua sanaakaan kenellekään.
Kerran Aleksejev halusi osoittaa, kuinka turvallinen kone oli, ja käski lentäjän sammuttaa kaikki moottorit KM:n lentäessä meren yllä. Lentäjä nieleskeli varmana siitä, että heittäisi hetken kuluttua henkensä aluksen iskeytyessä hallitsemattomasti veteen.
Hän sai kuitenkin huokaista helpotuksesta, kun KM vain liukui rauhallisesti alemmas ja asettui veden pinnalle.
Yhdysvallat luuli liikoja
KM:n sivuperäsimeen maalattiin jokaisen onnistuneen koelennon jälkeen uusi numero, joten kun yhdysvaltalaiset saivat vakoilukuvia aluksista, joiden perässä näkyi joskus 03 ja joskus 07 tai 08, niin he luulivat, että Neuvostoliitolla oli useita jättiläiskoneita.
Todellisuudessa aluksia oli kuitenkin vain yksi, eikä KM ollut edes sen varsinainen nimi. KM ei myöskään tullut sanoista Kaspian monster, kuten joskus on luultu, vaan se oli lyhenne venäjän sanoista korabl-maket eli prototyyppi.
Neuvostoliitossa oli tarkoitus kehittää tämän prototyypin pohjalta jopa 2 000 tonnin painoisia ekranoplaneja sekä sotilas- että siviilikäyttöön. Niinpä koneesta rakennettiin jatkuvasti uusia versioita, joissa kokeiltiin erilaisia ratkaisuja.
Merivoimia kiinnostivat kuitenkin myös pienemmät koneet, joten Aleksejev keskittyi niiden kehittelyyn.
Vuonna 1972 päästiin testaamaan Orlyonokia, kotkanpoikaa. Se oli 58 metriä pitkä, ja siinä oli tilaa 150 sotilaalle tai kahdelle panssarivaunulle.
Vaikka Orlyonok oli huomattavasti pienempi kuin KM, siinä oli samat hienot lento-ominaisuudet, minkä Aleksejev joutui todistamaan vuonna 1975.
Hieman aiemmin eräs lentäjä oli tehnyt Orlyonokilla kovan laskun, joka oli aiheuttanut koneeseen vakavia hiusmurtumia.
Pahaa-aavistamaton Aleksejev lähti testaamaan konetta myrskyssä, ja kun alus iskeytyi suureen aaltoon, sen koko peräosa katkesi. Miehistö jäykistyi kauhusta, mutta Aleksejev säilytti malttinsa ja käynnisti neljä etumaista moottoria, joita tavallisesti käytettiin vain liikkeelle lähdettäessä ja laskeuduttaessa.
Niiden avulla hänen onnistui helposti pitää Orlyonok ilmassa ja päästä turvallisesti takaisin tukikohtaan 40 kilometrin päähän.
Merivoimat oli vaikuttunut ja tilasi pian 120 Orlyonokia. Aleksejev ei kuitenkaan saanut nauttia menestyksestä pitkään. Hän oli mielestään turvallisen koneen suunnittelija ja lentäjäsankari, mutta poliittiset vastustajat onnistuivat esittämään asian aivan toisessa valossa.
He väittivät, että koneen katkeaminen lennon aikana nimenomaan osoitti sen olevan rakenteellisesti virheellinen ja pelkkä pohjaton rahareikä. Aleksejev ajautui epäsuosioon, ja hänet alennettiin huomattavasti vähäpätöisempään asemaan.
Vuonna 1980 KM tuhoutui lentäjän virheen takia. Se hajosi moneen osaan ja upposi Kaspianmereen, eikä osia nostettu pinnalle. Rostislav Aleksejev kuoli samana vuonna 64-vuotiaana.
1980-luvun mittaan Neuvostoliiton merivoimat muutti strategiaansa ja päätti käyttää vähenevät varansa ekranoplanien sijaan ydinsukellusveneisiin. Jo toimitetut ekranoplanit – joita oli vain neljä kappaletta – romutettiin.
Yhdysvaltalaiset pääsivät tutustumaan ekranoplanien tekniikkaan tarkemmin vasta kun Neuvostoliitto romahti vuonna 1991.
Boeingin lentokonetehdas alkoi pian laatia suunnitelmia yhdysvaltalaisesta jättiläisekranoplanista, mutta Yhdysvaltain puolustusvoimat ei ajatuksesta innostunut.
Lisää Historia-julkisun artikkeleita:
Mikä oli historian suurin mörssäri?
Hitlerin häivehävittäjän piti voittaa sota