Entiseltä Pussycat Dolls -laulajalta järkyttävä väite: "En ollut tyttöbändissä, vaan prostituutioringissä"

The Pussycat Dollsin entinen jäsen Kaya Jones laukoo rankkoja väitteitä yhtyeestä Twitterissä.

Tanssiryhmänä vuonna 1995 aloittaneen ja vuonna 2003 musiikkiyhtyeeksi laajentuneen The Pussycat Dollsin entinen laulaja Kaya Jones esitti viime viikolla Twitterissä hurjia väitteitä yhtyeen menestyksestä.

Vuonna 2003 The Pussycat Dollsiin liittynyt Jones lähti yhtyeestä vuonna 2005 oltuaan vain kaksi vuotta kokoonpanossa.

– Minun totuuteni. En ollut tyttöbändissä, vaan prostituutioringissä. Me satuimme laulamaan ja olemaan kuuluisia. Meidät omistaneet tahot tienasivat rahaa, Jones twiittasi.

– Kuinka kauheaa yhtyeessä oli, ihmiset kysyvät. Niin kauheaa, että hylkäsin unelmani, yhtyetoverini ja 11 miljoonan euron levytyssopimuksen. Tiesimme, että nousisimme listaykköseksi, Jones jatkoi avautumistaan Twitterissä.

Kaya Jones mainitsee twiiteissään myös The Pussycat Dollsin "äidin", jonka nimen hän jättää kuitenkin mainitsematta.

– Haluan naisen tunnustavan, miksi yksi toisen tyttöbändin naisista teki itsemurhan. Kerro julkisuudessa, kuinka rikoit meidät. Ollaksesi osa ryhmää, sinun on oltava tiimipelaaja, Jones kirjoittaa yhtyeessä vallinneista säännöistä.

Jonesin syytösten kohteen on tulkittu yhdysvaltalaismedioissa olevan The Pussycat Dollsin sekä Girlicious- ja G.R.L.-tyttöbändit luonut manageri Robin Antin. G.R.L. lopetti vuonna 2015, kun yhtyeen laulaja Simone Battle teki itsemurhan.

Kaya Jones twiittasi myös, että yhtyeen jäsenten oli tehtävä asioita yhteisen hyvän eteen.

– Se tarkoitti, että piti maata kenen kanssa tahansa käskystä.

– Miksi tästä ei ole puhuttu aiemmin? Koska me olimme kaikki hyväksikäytettyjä. Minua uhkailtiin henkilökohtaisesti, että urani tuhotaan jos puhun asiasta, Jones jatkoi.

The Pussycat Dolls hajosi vuonna 2010. Yhtyeen tunnetuin jäsen on Nicole Scherzinger, joka oli mukana ryhmässä vuodesta 2003 sen loppuun asti. Viime aikoina on huhuttu The Pussycat Dollsin aktivoituvan Scherzingerin johdolla.

Kaya Jones puhui vuonna 2012 TMZ:n mukaan yhtyetoveristaan Scherzingerista todeten hänen "olevan valmis melkein mihin vaan saavuttaakseen menestystä" ja että kulisseissa tapahtui kaikenlaista. Jones ei kuitenkaan tuolloin täsmentänyt puheitaan.

Aiheesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat