Ensitreffit alttarilla 2.0 alkaa! Sinkut hyvästelevät entisen elämänsä railakkailla polttareilla

Ensitreffit-sulhanen saa hääväen hämmentymään – omistaa rap-biisin tulevalle vaimolleen:"Tykkään, kun on rintaa ja beba" 0:26
Ensitreffit alttarilla 2.0 -ohjelman toisessa jaksossa Rene intoutuu räppäämään hääväelle.

Suomen suosituimman parisuhderealityn 2.0 -versio alkaa. Jaksoja julkaistaan MTV Katsomossa aina maanantaisin kaksi jaksoa kerrallaan.

Ensitreffit alttarilla 2.0 -ohjelma alkaa. Ainutkertainen rakkauden täyteinen matka lähtee käyntiin, kun ohjelmassa tavataan sinkut, jotka osallistuvat yhteisiin polttareihin.

Asiantuntijat Heikki Harju ja Essi Vauras käyvät tapaamassa rohkeita sinkkuja polttareissa ja kannustavat heitä heittäytymään avoimin sydämin matkan ja rakkauden vietäväksi.

Juhlissa keskustellaan niin toiveista kuin peloistakin. Millainen on hyvä kumppani ja millaista roolia seksi näyttelee parisuhteessa? 

Toisessa jaksossa kaksi ensimmäistä paria tapaavat toisena ensi kertaa alttarilla. Mahtaako tuleva puoliso olla sellainen, millaiseksi hänet on alun perin kuvitellut?

Kummankin parin hääjuhlat lähtevät hyvin käyntiin ja toisissa juhlissa päästään nauttimaan spontaanista rap-esityksestäkin.

Ensitreffit alttarilla 2.0 alkaa MTV Katsomossa maanantaina 28.11. kahden jakson viikkotahdilla. Ohjelmaa voi seurata myös AVAlta torstaisin 1.12. kello 21 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat