Ensimmäinen iPhone tuli myyntiin tasan kymmenen vuotta sitten – silloin elettiin vielä Nokian valtakautta

Ensimmäinen iPhone-malli tuli myyntiin Yhdysvalloissa 29.6.2007 eli tasan kymmenen vuotta sitten. Suomessa ensimmäistä mallia ei kuitenkaan virallisesti myyty koskaan.

Apple julkaisi ensimmäisen iPhone-älypuhelimen tasan kymmenen vuotta sitten Yhdysvaltain markkinoilla. Puhelinmarkkinat eivät mullistuneet kuitenkaan samantien, mutta muutamassa vuodessa iPhone ehti päästä nykyiseen markkina-asemaansa.

Ensimmäinen iPhone ei koskaan tullut virallisesti myyntiin Suomessa, mutta heinäkuussa 2008 julkaistu iPhone 3G sen sijaan tuli.

Vuonna 2007 Nokialla oli hallussaan lähes puolet matkapuhelimien markkinoista, mutta Applella ja Samsungilla vain kahden ja kolmen prosentin osuudet.

Vuonna 2012 iPhone löytyikin jo lähes joka viidennestä matkapuhelimen omistajan taskusta. Tässä vaiheessa Nokian osuus koko maailman matkapuhelinmarkkinoista oli enää vain kuusi prosenttia.

Applen iPhonen kenties tärkein saavutus on älypuhelimien suosion räjähdysmäinen kasvu kuluneen kymmenen vuoden aikana.


***

Lue myös:

    Uusimmat