Ensimmäinen asunto voi jäädä haaveeksi lainakaton myötä

Suunnitteilla on laki, jonka mukaan Finanssivalvonta (Fiva) voisi määrätä asuntolainan määrälle katon suhteessa asunnon ostohintaan. Tavoitteena olisi hillitä ylivelkaantumista ja asuntojen hintakuplien syntymistä.

Tällä hetkellä Fiva suunnittelee, että asuntolainan saajalla tulisi olla omaa rahaa vähintään 10 prosenttia asunnon hinnasta, mutta uusi lainakatto voisi olla kireimmillään 80 prosenttia asunnon arvosta, jolloin peräti 20 prosenttia asunnon ostohinnasta tulisi hankkia itse.

Laki astuu mahdollisesti voimaan vuodenvaihteessa, ja eniten ongelmia siitä koituisi todennäköisesti ensiasunnon ostajille. Säästöpankin teettämään Säästämisbarometrin mukaan 72 prosenttia ensiasunnon ostoa harkitsevista nimittäin joutuisi pulaan, mikäli ensiasunnon hinnasta jo kymmenen prosenttia tulisi rahoittaa itse.

Ensimmäinenkin asunto jäisi hankkimatta

Säästämisbarometrin mukaan ensiasunnon ostajat pystyisivät säästämään keskimäärin 100 euroa kuukaudessa, ja jo kymmenen prosentin omarahoitusosuudella esimerkiksi 200 000 euroa maksavan asunnon tarvittavaan käsirahaan säästämiseen menisi huimat 17 vuotta. Jos määrä tuplaantuisi, ensiasuntoa ei saisi hankittua todella pitkään aikaan.

– Fivan tavoitteet ovat hyviä, mutta barometrin mukaan lainakatto johtaisi ensiasunnon ostajat mahdottomaan tilanteeseen. Jos asunto olisi hankittava ilman sukulaisten apua, jäisi se useimmilta hankkimatta. Tämä näkyisi ilman muuta asuntokaupan hiljenemisenä, Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Pasi Kämäri sanoo.

Eniten lainakatosta kärsisivät siis nuoret henkilöt, sillä barometriin vastanneista halukkaista ensiasunnon ostajista 82 prosenttia oli iältään alle 35-vuotiaita.

– Lainakatto on epäluottamuslause pankeille. Lainananto ei ole holtitonta nytkään. Laina-asiakkaille tehdään stressitestit ja muutenkin asiakkaiden lainanhoitokyky arvioidaan tarkasti, Kämäri sanoo.

Lainakatto otettiin käyttöön Ruotsissa lokakuussa 2010. Siellä lainakatto on 85 prosenttia asunnon hinnasta, eikä se ole hillinnyt hintojen nousua toivotusti, vaan on vaikeuttanut etenkin nuorten asunnonhankintaa.

Voit tarkastaa lainanottokykysi ja omavastuuosuutesi Taloussanomien lainalaskurilla. Laskuriin pääset täältä!

Paula Koski / Jokakoti

Kuva: Colourbox

Lähde: Säästöpankin Säästämisbarometri 2012

Lue myös:

    Uusimmat