Englantilaistoimittaja selvitti, kuinka likaista Lontoon metroissa on – tulokset järkyttivät tutkijan

Toimittaja puki valkoisen hansikkaan päällensä ja matkusti aivan kuin tavallinen työmatkalainen Lontoon maailmankuulujen metrojen raiteilla.

Kokeen tarkoitus oli selvittää millaisten bakteerien ja virusten kanssa metrolla matkustavat lontoolaiset ovat päivittäin kosketuksissa. Testissä käytetty valkoinen hansikas lähetettiin matkan päätteeksi laboratorioon tutkittavaksi. Löydökset järkyttivät jopa hansikasta tutkinutta tutkijaa.

– Oli todella mielenkiintoista, miten likainen se hansikas oli. Se jopa ihan järkytti, kertoi Jacob Malone, mikrobiologiaa tutkiva professori Itä-Anglian yliopistosta Norwichista.

Hän suoritti hansikkaalle omien sanojensa mukaan aivan tavanomaisia tutkimuksia selvittääkseen, minkä pöpöjen kanssa se oli joutunut tekemisiin.

Hansikkaasta löytyi monia erilaisia tauteja aiheuttavia bakteereja ja pöpöjä, muun muassa salmonellaa, kolibakteeria ja MRSA:ta, eli niin kutsuttua sairaalabakteeria. Hansikas keräsi Lontoon metrosta mukaansa myös erilaisia sienikasvustoja.

Testin tarkoitus oli muistuttaa, että kaikki lika ei ole pelkästään ihmissilmälle näkyvää. Muista siis välttää pintojen koskettelua julkisissa kulkuvälineissä, pese kädet niin usein kuin mahdollista ja kanna aina mukana käsidesiä, sellaisten tilanteiden varalta, jolloin käsienpesu ei ole mahdollista.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit

Lähde: KameraOne

Lue myös:

    Uusimmat