Energiavero nousee? Näin säästät satasia

Hallitus keskustelee tällä viikolla energiaverotuksen uudistamisesta, joka toteutuessaan nostaa sähkön hintaa huomattavasti - joko olisi aika antaa periksi ekotalolle?

Kiinteistöliiton tutkimusjohtaja Mauri Marttila spekuloi tänään MTV3:n Huomenta Suomessa energiaverotuksen uudistamisen vaikutuksia rivikansalaisten asumismenoihin.

– Kerrostaloasujalla sähkö- ja kaukolämpölasku nousee yhteensä noin 100 euroa ja omakotiasujalla samainen summa on noin 250 euroa.

Hänen mukaansa esimerkiksi kivihiilen hinta saattaa nousta jopa 70 prosenttia. Kivihiili on peruspolttoaineena monessa kaukolämpölaitoksessa.

Tällä muutoksella valtio kerää noin 720 miljoonaa euroa. Perusperiaatteena uudistuksessa olisi se, että ilmastolle haitallisten polttoaineiden käyttö tulisi kalliimmaksi kuin uusiutuvien käyttö. Hallitus ajaa muutoksen voimaantuloa jo vuodelle 2011.

Aika siirtyä ekolämmitykseen?

Muun muassa Sipe Santapukin suosiman energiapihin kodin hankkimiseksi on monta vaihtoehtoa, mutta passiivitalon rakentaminen helpottui tänään hieman.

Yksityinen rakennusmateriaalialan yritys SPU ilmoitti tänään tuovansa markkinoille kaksi uutta tuotetta, SPU XT:n ja SPU SP:n, joista jälkimmäinen on yrityksen oman tiedotteen mukaan markkinoiden tehokkain polyuretaanieristelevy.

Hinnat kuitenkin keikkuvat vielä korkeuksissa, sillä esimerkiksi SPU SP:n hinta on ratkaisusta riippuen 3-5-kertainen samantasoiseen lämmöneristykseen verrattuna.

Uudella eristeellä passiivitalon vaatima lämmöneristys on toteutettavissa pienimmillään jopa 70 millimetrin paksuisella eristekerroksella. Tyypillisesti passiivitalo vaatii 240–450 millimetrin eristekerroksen riippuen siitä, mitä eristeratkaisua käytetään. Eristeen ohuus helpottaa esimerkiksi vanhojen talojen muuntamista energiatehokkaammaksi.

Säästääkö ekotalo selvää rahaa? Jätä kommentti ja perustele vastauksesi!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat