"En osannut antaa rakkautta, en tukea" – suomalaiset kertovat, miksi katuvat lasten hankkimista

Entä, jos äitiys tai isyys ei olekaan siunaus? Saako lapsia katua?

Kysyimme lukijoiltamme, ovatko he koskaan katuneet lasten hankkimista. Kyselyyn tuli 54 vastausta. Vastaajista 13 kertoi katuvansa lasten hankkimista; yhdeksän vastasi katuvansa "toisinaan". Lue, millaisissa tilanteissa katumus heräsi!

”Kadun lasten saamista”

”Ainoa asia, mitä kadun lapsiini liittyen, on se, että teimme toisen toivoen sen pelastavan kariutuneen liiton. Yhden erosta kärsivän lapsen sijaan heitä on kaksi.”

”En pysty tarjoamaan lapsille sitä, mitä he tarvitsevat. Olen köyhä ja sairas. Lapset molemmat yläasteella ja toinen jo mopoiässä. Kadun sitä, että hankin lapsia. Pelkään, että heille sattuu jotain, pelkään sitä, että ovat koulussa kiusattuina (molempia on kiusattu paljon), pelkään, etten ole heille hyvä äiti, koska joudun tinkimään paljon heidän ostoksistaan.”

Lue myös: "Kadun päivittäin" – kun vanhemmat toivovat, etteivät olisi saaneetkaan lapsia

”Rakastan lapsiani valtavasti, ja ellen olisi saanut heitä, olisin tuntenut jääneeni osattomaksi elämässä. Ajoittain silti pelkään ja epäilen, että en ole osannut kasvattaa heitä menestymään elämässään ja ihmissuhteissaan, etten ole tarjonnut heille riittävän tasapainoista kasvualustaa. Pelkään, etten ole ollut riittävän hyvä vanhempi, ja että heistä siksi tulee onnettomia aikuisia.”

”Olin kolmen lapsen äiti 26-vuotiaana. En osannut antaa rakkautta, en tukea, huolehdin kyllä päivittäisistä asioista. Nämä lapseni eivät ole saaneet tarvitsemaansa. Kolmannen syntyessä olin jo "aikuinen". Lapsen kanssa on ollut monia erilaisia ongelmia lapsuus- ja nuoruusvuosina. Minulla oli raskasta henkisesti ja masennuin vuosiksi. Nyt ymmärrän, miksi mummuni sanoi, ettei olisi kannattanut hankkia lapsia. Lapsilleen haluaisi hyvää. Nyt suren ja huolehdin neljän lapsen parisuhteita, työttömyyttä, rahapulaa, aina jotain. Näiltä suruilta ja huolilta olisin ajattelemalla välttynyt.”

”Lapset tulevat maksamaan liian paljon. Ikuinen murhe heidän pärjäämisestään elämässä. Kahden työttömän aikuisen lapsen elättäminen ottaa koville. Toinen alkoholisoitui, kun turhautui pelkkään ajan kuluttamiseen kotona.

Onneksi ei ole lastenlapsia. Ymmärsivät sentään olla niitä tekemättä, josta olen kiitollinen.”

”Halusin äidiksi, todellakin halusin äidiksi. Lapsensaantia hankaloitti vakava sairastuminen, mutta saimme vuosien sairastelun ja epävarmuuden jälkeen lapsen, ja rakastan häntä äärettömästi. Kadun ja en kadu, jos kaiken läpikäydyn olisin tiennyt etukäteen, voi olla, että olisin harkinnut asiaa eri tavalla. Lapsensaanti on ollut iso rasite parisuhteelle ja yleiselle jaksamiselle. Ei voi yleistää, kaikilla ei ole samanlaista, toiset tuntuvat pääsevän helpolla useistakin lapsista. Olemme pitäneet tietyt linjat kasvatuksessa, jotta lapsi oppii käyttäytymään eikä saa tahtoaan läpi jankkaamalla. Huomaan toisten vanhempien antavan periksi siinä, missä itse pidän linjan. Kyllä sitä varmaan pääsisi kasvatuksessa helpommalla, kun antaisi vaan periksi, mutta haluan ajatella, että pidemmällä tähtäimellä oma linjamme on parempi. Raskasta se on, jatkuvaa valtataistelua käydään lapsen kanssa. Tässä on vielä teini-ikään aikaa jäljellä, valmistaudun jo henkisesti siihenkin. Toisaalta kaikki nämä raskaat ajat ovat hitsanneet parisuhdetta vahvemmaksi ja pikkuhiljaa alkaa lapsen kanssakin näkyä merkkejä empatiasta ja hyvästä moraalista. Hyvin kaksijakoista.”

Kerro oma tarinasi: 

Kyselyyn voi vastata myös nimettömänä.