Australialainen kauneustubettaja osoittaa videollaan, kuinka ällöttävät kynnet ja kynsien aluset voivat olla vahvojen lakkausten jäljiltä.
Katso yllä olevalta videolta, miten kynnet tulisi hoitaa ennen lakkausta!
Australialainen YouTube-tähti Tina Yong päätti laittaa uudella videollaan kyntensä mikroskoopin alle. Nainen kertoo, että hänellä on ollut nyt geelilakkaus kynsissään reilut viisi vuotta.
– Minulle ei ole ollut paljaita käsiä pitkään, pitkään aikaan. Minulla on aina geelilakkaus. En edes käytä tavallista kynsilakkaa, Tina kertoo videolla.
Mikroskooppi paljasti todellisen kunnon
Geelilakkaus tarkoittaa kynsien päälle laitettavaa päällyslakkaa, joka kovetetaan "uunissa". Kynsiä ei kuitenkaan pidennetä, vaan ne pyritään pitämään luonnollisina. Geelilakkaus on tavallaan kevyempi versio rakennekynsille eli geelikynsille. Se ei rasita kynsiä yhtä paljon. Lähteet: Terve.fi, Loihtimo
Nainen oli poistanut toisesta kädestään geelilakkauksen, toisen käden kynsissä lakkaus vielä oli.
Kun Tina tutki geelilakattuja kynsiä tarkemmin pienen digitaalisen mikroskooppinsa avulla, hän huomasi paljon asioita, joita paljaalla silmällä ei näe.
Kynsiin oli tarttunut paljon pieniä karvoja, ja kynsien alla oli kasoittain kuollutta ihoa.
– Aivan kuin kynsinauhojeni ympärillä olisi paljon jäävuoria, Tina sanoo videolla.

