EM-kisojen tähtipelaaja salakuvattiin tupakalla – riippuvuus aiheutti aikoinaan potkut Arsenalista

Puolan EM-kisajoukkueen kokenut maalivahti Wojciech Szczesny kuvattiin tupakalla joukkueen bussin luona ennen Espanjaa vastaan Sevillassa pelattua alkulohkon ottelua. Päävalmentaja Paulo Sousaa sapetti lähinnä asian ilmitulo.

Kuvat lähtivät leviämään Puolan pelattua Espanjaa vastaan 1-1-tasapelin. Ottelussa Szczesnyn nimiin kirjattiin oma maali, kun pallo meni hänen selkänsä kautta verkkoon.

Hänestä tuli EM-historian ensimmäinen oman maalin tehnyt maalivahti. SuomenLukas Hradecky seurasi kuitenkin pian perässä, kun Belgian 1-0-voittomaali kirjattiin Huuhkajien vahdin omaksi osumaksi.

Puolan pistesuorituksen jälkeen Szczesny joutui kuitenkin valokeilaan eri syystä. Salakuvat tupakoimisesta joukkueen bussin ovella herättivät pahennusta. Puolan valmentaja Paulo Sousa suivaantui lähinnä asian saamasta huomiosta.

– Minulle pahin juttu on se paparazzi, joka otti nuo kuvat. Meidän täytyy opettaa nuorille pelaajille hyviä asioita, joten ei ole hyväksi ottaa tällaisia kuvia, Sousa kritisoi ruotsalaisen Expressen-lehden mukaan.

– Olen sitä mieltä, että paparazzi tekee pahemman asian kuin pelaajat. Hän ei polttanut meidän edessämme, Sousa puolusteli.

31-vuotiaalle Szczesnylle tupakoimisesta käryäminen ei ole suinkaan ensimmäinen kerta. Hän kertoi vuonna 2020 antamassaan haastattelussa, että vuoden 2015 potkut Arsenalista olivat seurausta savuttelusta joukkueen pukukopissa.

Manageri Arsene Wenger ei käytöstä sietänyt, vaan pudotti puolalaisvahdin pysyvästi kokoonpanon ulkopuolelle. Szczesny lähti laitasopimuksella AS Romaan ja siirtyi lopulta Juventukseen vuonna 2017.

Lue myös:

    Uusimmat