EM-jalkapallo lauantaina: Hyvästi, vuosikymmenien odotus – Huuhkajat on irti

Tanskan päävalmentaja kehuu Suomea:"Hankala pähkinä purtavaksi" 0:44
Tanskan päävalmentaja Kasper Hjulmand kehui Suomea joukkueensa lehdistötilaisuudessa perjantaina.

Hetki, jota lukemattomissa suomalaisissa kotitalouksissa on odotettu vuosikymmeniä, toteutuu tänään lauantaina. Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelaa ensimmäisen ottelunsa arvokilpailuissa.

Huuhkajat kohtaa EM-kisojen B-lohkon avausmittelössä Kööpenhaminassa kotiyleisönsä edessä pelaavan Tanskan kello 19 Suomen aikaa.

Suomi eteni EM-kisoihin karsintalohkonsa kakkosena Tanskan tavoin. Huuhkajien tulosvire ei ole ollut viime aikoina lennokkain mahdollinen: Suomi on hävinnyt kolme viimeisintä maaotteluaan. Tanska on sen sijaan voittanut neljä viidestä viime pelistään ja pelannut kerran tasan.

Hetkeen Suomi ja Tanska eivät ole toisistaan mittaa ottaneet. Viimeisimmän keskinäisen otatuksen vei vuonna 2011 Tanska maalein 2–1.

B-lohkossa mitellään tänään myös Belgian ja Venäjän välillä. Kisapäivän päättävä koitos tahkotaan Pietarissa.

Walesin ja Sveitsi iskevät puolestaan yhteen A-lohkon mittelössä Bakussa.

Jalkapallon EM-kisat lauantaina 12.6.:

Klo 16.00 Wales–Sveitsi
Klo 19.00 Tanska–Suomi
Klo 22.00 Belgia–Venäjä

Lue myös:

    Uusimmat