Elon Musk käänsi kelkkansa ja antaa roboteille kenkää: "Ihmiset ovat aliarvostettuja"

Jaakko vastaanotti Suomen ensimmäisen Tesla Model X:n 4:08

Teslan pitkään jatkuneet tuotanto-ongelmat ovat yhtiön toimitusjohtajan mukaan seurausta robottien liiallisesta määrästä. Ongelmia on ryhdytty ratkomaan nykypäivänä poikkeukselliselta kuulostavalta keinolla.

Pääkuvan video

Suomen ensimmäinen Tesla Model X luovutettiin Jaakolle. Rekisterinumero on osuva "ÄKS-1".

Sähköautovalmistaja on saanut viimeisen puolen vuoden aikana runsaasti lokaa niskaansa Model 3:n tuotanto-ongelmien vuoksi. Yhtiön tavoitteena on ollut valmistaa 5 000 autoa viikossa, mutta siihen ei ole toistaiseksi päästy. Tilattujen autojen toimitusaikataulua on jouduttu lykkäämään 6–9 kuukaudella.

– Ihmiset ovat aliarvostettuja, Teslan toimitusjohtaja Elon Musk myönsi perjantaina CBS-uutiskanavan haastattelussa.

Tavoitteena oli "avaruusolioiden sota-alus"

Muskin mukaan Teslan virhe on ollut luottaa robotteihin liian paljon autojensa tuotantoprosessissa. Musk tarkensi, että kyseessä on hänen virheensä. Hän ilmoitti viime viikolla, että yhtiö ryhtyy korvaamaan robotteja aivan oikeilla ihmisillä tuotanto-ongelmien selättämiseksi.

Aiemmin Musk oli vahvasti sitä mieltä, että nimenomaan robottien määrän lisääminen auttaisi pääsemään tuotantotavoitteisiin.

– Sitten, kun tehtaamme näyttää avaruusolioiden sota-alukselta, tiedämme olevamme oikealla tiellä, hän sanoi vuonna 2016.

Musk kertoi CBS:lle, että Model 3:een pakattiin kerralla liikaa teknologiaa, mikä on niin ikään aiheuttanut yskimistä tuotannon eri vaiheissa.

CBS vieraili Teslan tehtaalla Kalifornian Fremontissa. Katso video alta.

Lue myös:

    Uusimmat