Elokuvateatteri evakuoitiin laukausten äänien takia – totuus selvisi poliisille myöhemmin: "Päätös oli selkeästi erittäin huono"
Elokuvateatterin yleisö luuli ilotulitteita aseen laukauksiksi. Tapauksesta uutisoi muun muassa Daily Mail -sivusto.
New Jerseyssa sijaitsevassa Xscape Theater -elokuvateatterissa syntyi paniikki keskiviikkona 1. tammikuuta, kun ihmiset kuulivat aseen laukauksia muistuttavia ääniä. Moni soitti hätäkeskukseen ja teatteri evakuoitiin.
Ystävä auttoi kosinnassa
Howellin kaupunkikunnan poliisi sai elokuvateatterissa sattuneesta tapauksesta ilmoituksen noin kuuden aikaan illalla keskiviikkona. Viranomaiset saivat pian tietää, että teatterin johtaja oli tavannut 23-vuotiaan Nathan Sandersin, joka oli sytyttänyt ilotulitteita teatterin vieressä sijainneen Climb Zone -kiipeilykeskuksen luona.
23-vuotias Lakewoodista kotoisin oleva Sanders kertoi poliisille, että hänen ystävänsä oli aikonut kosia tyttöystäväänsä. Sandersin oli ollut tarkoitus sytyttää ilotulitteet kosintahetkellä.
"Erittäin huono" päätös
Ilotulitteiden jäänteet löydettiin. Poliisi tuli siihen tulokseen, että laukauksia ei ollut ammuttu. Kukaan ei myöskään loukkaantunut.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Viranomaiset kommentoivat tapausta myöhemmin Facebookissa. Poliisi totesi, että tarkoituksena ei ollut aiheuttaa kaaosta teatterilla, mutta että ”päätös oli selkeästi erittäin huono”.
23-vuotias sai syytteet ilotulitteiden väärinkäytöstä.
Lähteet: Abcnews.go.com, Dailymail.co.uk,
Uusimmat
-
17:37
Ukraina: Venäjä hyökkäsi yöllä lennokeilla ja ohjuksilla – MTV seuraa sotaa
-
17:35
Venäjä syyttää ukrainalaista euroviisuvoittajaa valheellisen tiedon levittämisestä: "Otetaan kiinni, jos hän tulee Venäjälle"
-
17:34
Luonnonvoimat uhkaavat Manchester Unitedin tärkeää ottelua
-
17:20
Alexander Stubbin asuvalinta sai Hiihtoliiton jyrähtämään – Ristomatti Hakola pahoittelee
-
17:15
Hanna Sumari joutui kirurgin veitsen alle: "Nyt en saa istua pitkään toviin"
-
17:04
Nokian paperitehtaalla tulipalo – ympäristöön levisi terveydelle vaarallista savua
-
17:01
Viiden kuukauden jäytävän päänsäryn syy paljastui – kallon sisältä paljastui pari syömäpuikkoja
-
16:55
Kalervo Kummolalta suorasanainen viesti kiekkopäättäjille – kommentoi SM-liigan toimintaa: "Antaa huonon kuvan"
-
16:55
SM-liigaseuralle kaappaus saman sarjan sisältä – 19-vuotiaalle hyökkääjälle pitkä sopimus
-
16:53
Venäjä suuttui "joukoista" Suomen rajalla – näin vastaa presidentin kanslia
-
16:52
Purra kritisoi oppositiopuolueiden talousehdotuksia: "Poliittisesti vastuuton"
-
16:37
Kolme ihmistä on kuollut – Papi Khomanen, 48, matka hautajaisiin päättyi hirvittävästi
-
16:32
Hamas: Panttivankina ollut perhe kuollut Israelin pommituksissa, Israel tarkistaa väitettä – MTV seuraa sotaa
-
16:10
Sami Uotila sai idean Salkkareiden alkuperäisten näyttelijöiden jälleennäkemisestä – seuraavasta tapaamisestakin oli puhetta
-
16:07
Olkiluoto 3:n sähköntuotanto keskeytynyt
-
16:06
Tänään TV:ssä: Kalasataman henkirikoksen uhrin veli kertoo saamistaan törkykommenteista
-
16:04
Ruma välikohtaus F1-kulisseissa: lasipullo lensi vaarallisesti kesken tappelun
-
15:23
Poliisi epäilee: Kaksi alaikäistä ryösti 13-vuotiaan teräaseella uhaten
-
15:23
Uskoisitko, että tällaisella videolla tienaa miljoonia? Somevaikuttajan toiminnasta tuli jättihitti
-
15:16
SM-liigaseuroilta viesti julki: "Asia on nimenomaan päinvastoin"
-
Lataa lisää