Elias kävi varmuuden vuoksi työterveydessä: Lomamatka jäi väliin syöpädiagnoosin takia
27-vuotiaan Elias Koivulehdon suunnitelmat muuttuivat lähes kertaheitolla viime kesänä. Juuri ennen lomamatkaansa Elias kävi työterveydessä näyttämässä pitkään oireillutta vasenta kivestään. Vielä toukokuussa jo vuosia aiemmin vain oireilevaksi kystaksi todettu, ei tälläkään kertaa aiheuttanut huolta. Jatkotutkimusten jälkeen tuli kuitenkin uusi tieto.
Elias Koivulehdon oli vain varmuuden vuoksi tarkoitus käydä työterveyslääkärin luona näyttämässä jo vuosia oireillutta vasenta kivestään. Jo vuosia aiemmin samaista kivestä oli tutkittu, ja oireiden lähteeksi olikin diagnosoitu oireileva, mutta sinänsä harmiton, kysta.
Viime toukokuussa työterveydenhuollosta todettiin niin ikään, ettei syytä huoleen ollut. Elias päätti kuitenkin vielä käydä kuvauksissa, jonka tuloksena reilun kuukauden jälkeen oikeasta kiveksestä löytyikin muutos.
– Urologilla sitten lopulta lyötiin tieto pöytään, että kyseessä olikin kivessyöpä, Koivulehto kertoo.
Elias kertoi diagnoosista läheisilleen, jotka reagoivat tilanteeseen hyvin Eliaksen näkökulmasta.
– Ei siinä kuitenkaan ollut mitään ylidraamaattista. Kaikki tsemppasivat ja meni kuitenkin hyvin siten, ettei tilanne mennyt yhdessä itkemiseksi, mikä oli minulle juuri hyvä, Elias kiittelee.
Diagnoosista varattiin leikkaus jo kahden päivän päähän. Monenlaiset tunteet pyörivät mielessä.
– Minulla oli kyllä kova luotto siihen, että leikkaus varmasti tepsii. Mutta kyllä siinä kävi mielessä, että voiko tämä vaikuttaa vaikka lasten saantiin.
Vahingossa löytyminen yleistä
Suomessa elää yli 300 000 ihmistä, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa sairastuneet syöpään. Kolmanneksella syöpädiagnoosista on kulunut enintään viisi vuotta.
Syöpäjärjestöjen mukaan tapausten määrä kasvaa vauhdilla ja vuonna 2035 Syöpärekisterin ennusteen mukaan uusia tapauksia todetaan jo yli 46 000.
Nuorilla aikuisilla syöpä on kuitenkin verrattain harvinainen sairaus: keskimäärin Suomessa 750 18-35-vuotiasta sairastuu vuosittain johonkin syöpään.
Viiden jälkeen -ohjelmassa vierailleen urologin ja syöpätutkija Peter Boströmin mukaan kivessyövän niin sanotusti vahingossa löytyminen ei ole tavatonta.
– Hyvin tavallista. Nuori mies löytää patin kiveksestä ja toivon mukaan lähtee sitä siitä selvittämään.
Boströmin mukaan lääkäriin kannattaa suunnata, jos kiveksessä havaitsee jotain ylimääräistä.
– Sinne tulee jotakin ylimääräistä. Tietysti jos tulee kipuja, niin sitten myös. Mutta yleensä se on kivuton. Boström kuvailee.
Eliaksella leikkauksen jälkeinen aika kului perheen kanssa. Eliaksen toipuminen on sujunut nopeasti ja tällä hetkellä vointi on erinomainen.
– Aika hyvin olen siitä päässyt yli. Elämä on jatkunut ja olen nauttinut hetkessä elämisestä, Elias toteaa.
– Yhdelläkin kiveksellä pärjää ihan hyvin, Elias naurahtaa.
Katso koko Viiden jälkeen -ohjelman keskustelu kives- ja eturauhassyövistä alla olevalta videolta!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää