Elefantti tappoi brittisotilaan salametsästyksen vastaisessa operaatiossa – operaatio oli nuoren sotilaan ensimmäinen

22-vuotias Matthew Talbot menehtyi, kun norsu talloi hänet kuoliaaksi 5. toukokuuta Liwonden kansallispuistossa Malawissa eteläisessä Afrikassa.

BBC kertoo, että hänen esimiehensä kuvaili Talbotia päättäväiseksi ja suurisydämiseksi.

Britannian puolustusministeriön mukaan operaatio oli Talbotin ensimmäinen.

Joukko brittiarmeijan sotilaita ja afrikkalaisia puistonvartijoita oli kävelemässä yli kaksimetrisen ruohon seassa, kun he kohtasivat elefanttilauman. He eivät havainneet eläimiä korkean ruohon takia.

Yksi norsuista ryntäsi Talbotin päälle. Hän menehtyi vammoihinsa myöhemmin.

Salametsästys on suuri ongelma

Useat eri tahot ovat ilmaisseet osanottonsa nuoren sotilaan menehtymisen johdosta.

Talbot oli aiemmin toiminut vapaaehtoisena salametsästyksen vastaisissa operaatiossa Malawissa. Talbotin sanotaan olleen ylpeä osallisuudestaan salametsästyksen valvontaan.

Norsujen salametsästys on valtava ongelma Afrikassa. Joidenkin arvioiden mukaan elefantteja tapetaan vuosittain jopa 30 000 yksilöä. Norsuja on enää jäljellä vajaa puoli miljoonaa.

Paikoin taistelua salametsästystä vastaan on kutsuttu jopa sodaksi. Tämä on suurin syy sille, että sotilaat kouluttavat puistonvartijoita.

  

Lue myös:

    Uusimmat