Eläkkeellä kavereiden kanssa kimppakämppään?

Soluasunnot ja kimppakämpät saattavat yleistyä tulevaisuudessa yksinelävien senioreiden keskuudessa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan yli miljoona suomalaista asuu nyt yksin ja määrä tuskin ainakaan vähenee tulevaisuudessa. Sen sijaan asumiseen kaivataan uusia ratkaisuja.

– Paljon puhutaan siitä, että tarvitaan yhteisöllisempiä asumismuotoja. Ikääntyvissä on tapahtumassa hiljainen vallankumous ja nämä nyt eläköityvät suuret ikäluokat ovat hyvin erilaisia kuin aiemmat polvet, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Marja Vaarama sanoo MTV:n Huomenta Suomessa.

Vaarama katsoo, että tulevaisuudessa kimppa-asumisen pitäisi olla yksi vaihtoehtoinen asumismuoto, jota tarjottaisiin myös eläkeläisille.

– Aika moni minunkin tutuista sanoo, että sitten kun ollaan vanhoja niin hankitaan talo tai asunto, jossa voidaan olla yhdessä. Sinne sitten palkattaisiin hoitaja ja siellä voisi olla vaikka baarikin, Vaarama naurahtaa. 

Yksinasuvien joukko on hyvin kirjava, mutta noin kolmannes heistä on 65-vuotta täyttäneitä.  

Kauppinen vahvistaa, että noin kolmanne yksinelävistä on 65-vuotta täyttäneitä.

Lue myös:

    Uusimmat