"Eläkkeellä ehtii toteuttaa unelmiaan"

Per-Olof ja Kristina Anderssonin viimeisin unelma oli matkustaa pidemmäksi aikaa johonkin espanjankieliseen maahan Haave toteutui viime syksynä, kun pariskunta lähti vapaaehtoistyöhön Boliviaan. Anderssonit viettivät neljä ja puoli kuukautta työskentelemällä suomalaisten lahjoitusvaroin ylläpidetyssä lastenkodissa Cochabamban kaupungissa.

Syli täynnä lapsia

Boliviassa päivät kuluivat lähinnä lasten kanssa leikkien. Kristinan työnkuvaan kuului myös ruuanlaitto, ja Per-Olof toimi silloin tällöin autonkuljettajana. Pariskunnan tärkein työ oli kuitenkin tarjota lapsille syli.

− Iltaisin lastenkodissa katsottiin videoita. Minulla oli aina monta lasta sylissä. Ne olivat hyviä hetkiä, Kristina muistelee.

Per-Olof ja Kristina palasivat Boliviasta vasta kolme viikkoa sitten, mutta lapsia on jo kova ikävä. Anderssonit aikovat mennä tapaamaan lastenkodin asukkaita ehkä jo ensi syksynä. Tarkempia suunnitelmia uusista pitkistä reissuista pariskunnalla ei vielä ole. Per-Olof toteaa kuitenkin Bolivian-kokemuksen antaneen niin paljon, että matka ei varmasti ollut viimeinen.

− Nyt kun espanjan kieli on jotenkuten hallussa, voimme tehdä vapaaehtoistöitä missä vain espanjankielisessä maassa Per-Olof iloitsee.

Aamusta iltaan yhdessä

Anderssonit ovat olleet naimisissa 42 vuotta, joten toisen luonteenpiirteet tai tavat toimia eivät päässeet matkalla yllättämään.

− On paljon asioita, joista olemme eri mieltä. Olemme olleet yhdessä kuitenkin yli 40 vuotta, joten eiköhän siinä ajassa olla jotain toisistamme opittu, Per-Olof toteaa.

− En olisi lähtenyt matkalle yksin. Oli hirveän kivaa seikkailla yhdessä, Kristina sanoo.

Yksi parin suurista seikkailuista alkoi jo vuonna 1997, kun atk-alalla työskennellyt Per-Olof ja opettaja-Kristina myivät Espoon talonsa ja jättivät työnsä. He ostivat vanhan vanhainkodin Länsi-Turunmaan saaristosta ja perustivat siihen hotellin. Kristina hääri pääsääntöisesti keittiössä ja Per-Olof salin puolella. Pariskunta pääsi eläkkeelle, kun heidän tyttärensä Helena otti perheyrityksen ohjat käsiinsä.

− Ihastuimme saaristoon aikanaan purjehdusharrastuksen myötä. En ole kaivannut vanhaa työtäni tai Helsingin keskustaa kertaakaan, Per-Olof kertoo.