Eläintarhan siivooja koki järkytyksen – roskiksesta löytynyt "iso valkoinen kissa" olikin tiikerinpentu
Kreikkalaiset eläinlääkärit taistelevat pelastaakseen Ateenan eläintarhan roskikseen hylätyn valkoisen tiikerinpennun, jonka uskotaan joutuneen laittoman villieläinkaupan uhriksi.
Siivooja löysi kolmen kuukauden ikäisen valkoisen tiikerinpennun Attikan eläintarhan parkkipaikalla olleen roskiksen alta ja ilmoitti asiasta eläintarhan perustajalle, kertoo Reuters.
– Iso valkoinen kissa olikin tiikerinpentu, eläintarhan perustaja Jean-Jacques Lesueur hämmästelee.
Tiikerinpentu oli vakavasti aliravittu ja sairas.
– Röntgenkuvat paljastivat tiikerinpennun kärsivän metabolisesta luusairaudesta, joka on yleistä laittoman villieläinkaupan uhreilla, eläintarhan eläinlääkäri Noi Psaroudaki kertoo.
Eläinlääkärin arvion mukaan helmikuun loppupuolella eläintarhan roskalaatikkoon hylätylle tiikerinpennulle oli annettu sopimatonta ravintoa, joka on johtanut vakaviin puutostiloihin.
Lesueurin mukaan kansainväliset villieläin- ja eläinsuojelujärjestöt ovat jo ottaneet yhteyttä eläintarhaan auttaakseen. Attikan eläintarha tuomitsee laittoman villieläinkaupan.
– Se on epäeettistä, Lesuer sanoo.
Europolin mukaan luonnonvaraisten eläinten kaupassa liikkuu pelkästään Euroopassa miljardeja euroja. Eksoottisia eläimiä ostetaan laittomasti muun muassa Aasiasta ja Afrikasta.
– Tiedämme, että Kreikkaan tuodaan laittomasti eläimiä, kuten käärmeitä ja tiikereitä, kertoo Kreikan villieläinten pelastusjärjestön ANIMA:n johtaja Maria Ganoti.
ANIMA on usein huolehtinut hylätyistä villieläimistä, kuten käärmeistä ja krokotiileista.
– Eläimet tuodaan yleensä Turkin tai Kyproksen kaltaisista maahantulopaikoista, mutta Kreikasta on alkanut tulla maahantuloportti muualle Eurooppaan, Ganoti selventää.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää