Mainos

Elääkö Elvis? Kysyimme salaliittoteorioiden asiantuntijalta

Salaliittoteoriat pyörivät usein murhan, vallankaappauksen ja muilutuksen ympärillä, mutta mikä on asiantuntijan mielestä tarinaltaan potentiaalisin teoria?

Elviksen kuolema, tai oikeammin se, että Elvis elää, on aika hauska teoria. Siihen ei liity joukkomurhia tai muuta ikävää. Monesti salaliittoteoriat eivät ole hauskoja, vaan asiaan liittyy jotakin traagista, karua ja raadollista, Jonas Sivelä kertoo.

Sivelä tuntee salaiittoteoriat. Hän on kirjoittanut niistä teoksen nimeltä Kaiken takana on salaliitto. Kirjassa ruoditaan muun muassa Prinsessa Dianan, Elviksen ja John F. Kennedyn kuolemiin liittyviä salaliittoteorioita.

– Kuuluisuuksiin ja julkkiksiin monesti liitetään myönteisiä asioita. Yksi näkökulma voi olla, että jos suuri sankari kuolee auto-onnettomuudessa, tai omaan oksennukseensa vessan lattialla, se ei ole hirveän juhlallista, Sivelä sanoo.

Suosikin tavanomainen tai karu kuolema ei ruoki myyttiä, joka idolista on hänen eläessään syntynyt. Liian ankea poismeno saa salaliittoteoreetikot liikkeelle: eihän näin suuri tähti voi tukehtua kännissä, tässä on oltava taustalla jotakin muuta!

Teoriat noudattavat tiettyä kaavaa

Salaliittoteoria on lyhyesti ilmaistuna hyvin vahva epäilys siitä, että tietyn tapahtuman taustalla on kulissien takana pelaamista, juonittelua ja vehkeilyä.

– Tämä tapahtumahan on monesti sellainen, joka saa hurjasti julkisuutta. Ei siihen liity salaliittoteoriaa, jos sinä vain kompastut tuohon mattoon. Salaliittoteorioista tulee yleisiä, ja useampi ihminen uskoo niihin, Sivelä kuvaa.

Sivelä suhtautuu itse skeptisesti salaliittoteorioihin.

– Olen kirjaa varten joutunut katsomaan satoja tunteja salaliittoteoriaelokuvia. Hämmennyn aina yhtä paljon siitä, että haluan uskoa niihin, vaikka sisimmässäni tiedän, etten voi, hän tunnustaa.

– Teoriat voivat tuntua kaukaa haetuilta, mutta monessa salaliitotteoriassa on jotakin kiehtovaa ja hurjan jännittävää. Ne noudattavat tiettyä kaavaa, niissä pyörivät samanlaiset teemat: hyvät ja pahat. Samanlainen rakenne toistuu, samoin samat henkilöt, kuten vapaamuurarit, CIA, FBI, kaikki kolmikirjaimiset järjestöt. Teoriat ammentavat tavallaan samasta laarista.

Salaliittoteoriaan mahtuu runsaasti erilaisia aineksia. Teoriassa on yleensä laaja repertuaari järjestöjä ja henkilöitä, joiden tehtävänä on koskettaa ihmistä – siis saada hänet uskomaan.

– Hyvässä salaliittoteoriassa on joku arkkiroisto. Ei olisi yhtä hyvä salaliittoteoria, jos sanoisit, että vaikka vain minä tapoin B.B. Kingin ilman sen suurempaa syytä. Monesta salaliittoteoriasta tulee aika saman näköisiä: loppupeleissä kyseessä on aina rahanahneus, pahuus tai vallanhimo. Motiivit ovat samat.

Vääränlaista vastakkainasettelua

Elvis ja Jim Morrison elävät todellisuudessa tälläkin hetkellä paratiisisaarella mojitot käsissään? Kuulostaa hauskalta.

Ja oudolta. Onko salaliittoteoriaan uskovalla niin sanotusti päässä vikaa?

– Kirjan kirjoittaminen oli minulle jotenkin hirveän avartavaa. Ajatukseni ovat kehittyneet paljon. Kun lukee vaikka lehtijuttuja salaliittoteorioista, ne ovat monesti ivallisia: sanotaan, että nämä ovat "mielenhäiriöisiä" tai muuta vastaavaa. Se luo alusta alkaen vääränlaisen vastakkainasettelun, Sivelä toteaa.

– Aika monen mielestä maailmassa on asioita, jotka epäilyttävät. Ne tuntuvat epäreiluilta ja tuntuu, ettei niihin voi vaikuttaa; tapahtuu jotakin, joka tuntuu oudolta. Ei tässä lopuksi ole kauhean suurta eroa, mutta ehkä salaliittoteorioissa jutut kasvavat tarinallisiin mittasuhteisiin.

Hän on tavannut ja puhunut paljon myös salaliittoteoreetikkojen kanssa.

– Mitä syvemmälle olen sukeltanut aiheeseen, sitä paremmin ymmärrän, että ne vetoavat ihmisiin.

Sivelän mukaan Suomessa on  "yllättävän paljon" salaliittoteoreetikkoja. Se, että Sivelä on saanut heidät hermostumaan, ei ole salaliittoteoriaa.

– Viisi vuotta sitten kirjoitin Hesarin tiedesivulle jutun, jossa pohdin salaliittoteorioita ja niiden tarinallisuutta. Ajattelin, että se on kiinnostava näkökulma, että ihmisten mielestä on ehkä hauskaa ja jännittävää kuulla tällainen näkökulma. Yllätyin siitä, että olin samana päivänä aika monen suomalaisen salaliittoteoriasivuston vihatuin henkilö, Sivelä muistaa.

– En edes tiennyt, että tällaisia sivustoja on olemassa. Yhtäkkiä olin neljän sivuston kärjessä valtamedian kätyrinä. Se yllätti, kuten myös se, että asia herättää niin paljon tunteita ihmisissä.

Sauli Niinistökin käytti salaisia sanoja

Salaliittoteoriat pyörivät usein murhan, vallankaappauksen ja muilutuksen ympärillä. Melko synkkää!

Vaan ei hätää: harmittomiakin teorioita on olemassa.

– Teoria, jonka isäni aina kertoi, kun nuorena katsoimme jääkiekkoa telkkarista, oli, että pelit on sovittu. Siten voidaan pelata niin monta peliä kuin mahdollista, jotta saadaan lipputuloja ja tv-tuloja. Sanoin silloin aina, että tämä on puppua, miksi uskot noin? Ei kukaan ottaisi noin suurta riskiä.

Sivelän mukaan eniten tarinallista potentiaalia on uskomuksessa maailman herruuteen pyrkivästä, kulissien takana toimivasta järjestöstä nimeltä New World Order, suomeksi Uusi maailmanjärjestys.

– Monet salaliittoteoreetikot uskovat siihen. Se kokoaa ihan kaiken yhteen ja toimii yleisselityksenä kaikenlaisille tapahtumille. Yhtenä todisteena siitä, että näin on, salaliittoteoreetikot keräävät sitaatteja tunnetuilta henkilöiltä, poliitikoilta, jotka sanovat sanat "new world order". Niitä on ihan hurjasti: Obama, Bush. Sauli Niinistökin käytti sanoja "uusi maailmanjärjestys". Se on kiehtova maailma, Sivelä kuvaa.

Salaliittoteorioissa on myös toinen puoli – totuus. Joskus tapahtumien taustalla todella on jotakin eriskummallista tai outoa, suoranaista vehkeilyä.

– Monesti salaliittoteoreetikot perustelevat, että koska näin ja näin kävi, tämäkin pitää paikkansa. Siinä on jonkinlainen ajatusvirhe. Vaikka vääryyksiä tapahtuu, ei se todista sitä, että kaikki maailman tapahtumat olisivat jollakin tavalla juonittelun seurausta, Sivelä sanoo.

– Onhan se totta: on olemassa oikeita salaliittoja. Suomea koskettavat Mainilan laukaukset. En kiellä, etteivätkö jotkut ihmiset olisi pahoja, ja etteikö asioista juoniteltaisi. En kiistä sitä millään tavalla. Salaliittoteorioissa on kuitenkin se riski, että jos aina lähdetään fanfaarein töräyttelemään sitä, että tämänkin asian takana on paha ja suunniteltu salaliitto, se vie pohjaa aidolta ja oikealta yhteiskuntakritiikiltä. Huonoja asioita tapahtuu ja epäsuhtaa on paljon, mutta jos epäkohtien ympärille lähdetään rakentamaan hyvin fantasianomaista maailmaa, se vetää maton kriittisen keskustelun alta.

Lopuksi salaliittoteorioiden asiantuntijalta on pakko kysyä se viimeinen kysymys. Se tärkein kysymys.

Elääkö Elvis?

– Toivottavasti! Se olisi upeaa. Olen itse Elvis-fani. Olisi ihanaa, jos Elvis eläisi, mutten itse siihen valitettavasti usko. Se olisi upea skuuppi, ja siitä saisi hienon jutun kirjoitettua. Se olisi valtava sensaatio ja maailman paras sirkustemppu.

25:00

Jonas Sivelän Kaiken takana on salaliitto ilmestyy 27.9.2015.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.