Tuntuuko siltä, kaikki kotityöt jaetaan ainoastaan huushollin aikuisten kesken tai ne jäävät pelkästään sinun kontollesi? Tässä muutama vinkki, joilla saat myös lapset osallistumaan kotitöihin.
Moni vanhempi valittaa raskaan työpäivän jälkeen aloittavansa uuden työpäivän kotonaan siivouspuuhien, ruuanlaiton ja muiden askareiden myötä. Totuta lapsesi osallistumaan jo pienestä pitäen kotitöihin, jolloin vastuu kodin viihtyvyydestä jakautuu useammalle perheenjäsenelle.
Taaperoikäiset mukaan – vaikka imurin päälle
Usein vanhempiensa vierellä pyörivät taaperoikäiset lapset alkavat helposti jäljittele esikuviensa puuhia. Lapsen voikin antaa läträillä esimerkiksi pesuvedellä taikka istua imurin päällä huushollia siivottaessa – lapsi kun oppii elämää leikin kautta.
Muista kiittää ja kannustaa! Huomioi myös turvallisuus: älä anna lasten käsiin teräviä esineitä äläkä päästä pienokaista pesuainekaapille.
Leikki-ikäiset lelujenkeruupuuhiin
Leikki-ikäiset lapset pystyvät jo keräämään itse omat lelunsa leikin päätyttyä niille tarkoitettuihin koreihin ja laatikoihin. Lapsen muisti saattaa kuitenkin olla asian suhteen lyhyt, joten puuhasta kannattaa tehdä jokailtainen rutiini.
Leikki-ikäiset lapset osaavat myös jo pyyhkiä pölyt omasta huoneestaan, ja pitää pöytänsä järjestyksessä. Vanhemmat saavat halutessaan apua varmasti myös pöydän kattamisessa ja astianpesukoneen tyhjentämisessä. Täydellistä työn jälkeä odottava tekee karhunpalveluksen itselleen – tärkeintä on lapsen osallistuminen kotipuuhiin.

