Eikö joululahjasi miellyttänyt? Et välttämättä saa rahoja takaisin

Lahjojen ostaminen on vaikeaa ja välillä virheitä sattuu. Varsinkin jouluna voi usein saada lahjan, jonka mieluummin palauttaisi kauppaan. Mutta tiesithän, että kaupan myöntämä palautusoikeus on vapaaehtoinen mikäli tuote on virheetön.

Kuluttajaviraston ohjeistuksen mukaan virheettömän tavaran palauttamisesta voi saada rahat takaisin vain, jos myyjä on myöntänyt virheettömille tuotteille vaihto- ja palautusoikeuden.

Tällaisen oikeuden myöntäminen on liikkeelle täysin vapaaehtoista, joten ne voivat itse vapaasti määritellä palautuksen ja vaihdon ehdot. Kauppa voi esimerkiksi vaatia esittämään kuitin silloin, kun lahjan saaja vaihtaa tai palauttaa virheettömän tuotteen. Jos haluat palauttaa tuotteen ilman kuittia, monet liikkeet tarjoavat vaihdossa lahjakorttia.

Verkkokaupasta tai postimyynnistä ostetut lahjat

Etämyynnissä – puhelinmyynnissä, postimyynnissä, verkkokaupassa ja TV-shopissa – kuluttajalla on oikeus tutustua tuotteeseen 14 päivän ajan ja halutessaan peruuttaa kauppa syytä ilmoittamatta. Tutustuminen tarkoittaa sitä, että tuotetta saa kokeilla samalla lailla kuin kaupassakin, ei niin kuin se olisi jo oma. Ilmoituksen peruutuksesta voi tehdä esimerkiksi sähköpostilla ja tavaran voi palauttaa postitse.

Etämyynnissäkin peruutusoikeudelle on rajoituksia, joten sopimusehdot kannattaa aina lukea tarkkaan. Peruutusoikeus ei koske esimerkiksi asiakkaan toivomusten mukaisesti valmistettuja mittatilaustuotteita eikä ääni- ja kuvatallenteita tai tietokoneohjelmia, joiden sinetti on avattu.

Lahjakortti

Huomioi lahjakortin mahdolliset rajoitukset: Onko se voimassa vain tietyn ajan tai vaikka vain tietyssä liikkeessä? Jos lahjakortille on ladattu rahaa ota selvää, millä ehdoin se on käytettävissä – täytyykö esimerkiksi koko summa käyttää samalla ostokerralla?

Arvopaperit

Arvopapereiden, esimerkiksi osakkeiden tai rahasto-osuuksien, lahjoittajan kannattaa varmistaa pankilta, miten pääoman säilyminen on turvattu sekä millaiset ovat lahjan nosto-oikeudet ja veroseuraamukset.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat