Repoveden kansallispuistossa tapahtui eilen harvinainen onnettomuus, kun kymmenen metriä korkealla roikkuva riippusilta retkahti. Eija Arvila-Wilen oli odottamassa omaa vuoroaan Lapinsalmen sillan ylitykseen, mutta sitten kuului pamaus ja silta rämähti.
– En ole vieläkään toipunut. Tuntuu, että olisin katsonut karmeata elokuvaa.
Sillalla oli onnettomuushetkellä yhteensä yhdeksän ihmistä. Notkahduksen jälkeen ilma täyttyi huudoista eikä kukaan uskaltanut Arvila-Wilenin mukana liikahtaa.
”Pois tieltä!”
Nainen kertoo, että ensimmäisenä sillalle meni mies, joka käveli sillan toiselle puolelle ja pysähtyi ottamaan kuvia. Arvila-Wilen muistelee, että sillalla olevat ihmiset pysähtyivät poseeraamaan kuvaajalle.
– Tuli mieleen, että pitäisi huutaa ”pois tieltä!”
Hän ei kuitenkaan kehdannut alkaa huutamaan ihmisille ja pian kuului pamaus ja silta retkahti.
Arvila-Wilenin mieleen on erityisesti jäänyt lapsi ja hänen äitinsä, jotka menivät viimeisenä sillalle.
– Kysyin koko ajan, että missä lapsi on.
Suurin osa ihmisistä lähti hivuttautumaan notkahduksesta toivuttuaan varoen sillan toiselle puolelle, mutta yksi ihminen lähti tulemaan aloituspäätä kohta, Arvila-Wilen muistelee.
Lapsi ja äiti taas olivat selvinneet sillan toiselle puolelle.
Ei syytä syyllistää
Sillan vieressä on kuvallinen varoituskyltti, joka kehottaa ihmisiä pitämään kymmenen metrin välimatkan toisiinsa. Pienen matemaattisen toimituksen avulla selviää, että jos viisikymmentä metriä pitkällä sillalla oli onnettomuushetkellä yhdeksän ihmistä, ohjetta ei noudatettu.
– Kyllä sen sillan olisi pitänyt kestää kaiken järjen mukaan, Arvila-Wilen arvelee ohjeistuksesta huolimatta.