Rankkojen treenien jälkeen ei välttämättä kannata turvautua kalliisiin palautusjuomiin, sillä Suomen metsistä löytyy myös luonnollisempi vaihtoehto.
Useiden eri urheiluravitsemustutkimusten mukaan liikunnasta palautumista voi nopeuttaa tavallisten mustikoiden avulla. Masseyn yliopiston vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan esimerkiksi mustikkasmoothien nauttiminen ennen ja jälkeen treenin tekee palautumisesta jopa kolme kertaa nopeampaa vuorokauden aikana. Uuden-Seelannin Masseyn urheiluyliopiston tutkija Steve Stannardin mukaan mustikat pitävät sisällään runsaasti antioksidantteja, jotka tekevät hyvää lihaksille. Kaiken lisäksi mustikoiden on myös todettu auttavan rasvanpoltossa.
Kokeile siis ensi kerralla treenin jälkeen herkullista, ravitsevaa ja palauttavaa marjasmoothieta. Voit valmistaa smoothien myös pelkistä mustikoista.
Marjainen treenismoothie
20 grammaa vanilja-heraproteiinia
2,5 dl karhunvatukoita
2,5 dl vadelmia
1,3 dl mustikoita
1,3 dl ananasta
2,5 dl vähärasvaista maitoa
Resepti: Men's Health
Lisää smoothie-reseptejä:
(MTV3)
Uusimmat
-
23:20
Anton Lundell räväytti – NHL:ssä mieletön 15 maalin ottelu
-
22:58
Tutkija ydinaseharjoituksesta: Suomi ehkä haluaa pitää roolinsa salassa
-
22:03
HS: Ryhmä suomalaissijoittajia estänyt Helsingin areenan halliyhtiötä ajautumasta konkurssiin
-
21:40
Ville Husson karu kohtalo selvisi
-
21:15
Italia alkoi siirtää siirtolaisia keskuksiin Albaniassa
-
21:15
Seksi on ollut mukana Ensitreffit-Jennin ja Jyrkin suhteessa alusta asti – himot voivat yllättää vaikka lenkillä
-
20:55
Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
-
20:53
Stora Enso joutui Ruotsissa tikunnokkaan maksuviivästyksistä
-
20:44
Israel sanoi vastaavansa voimakkaasti Hizbollahin iskuun
-
20:27
Kiina: Sotaharjoitukset Taiwanin ympärillä olivat "varoitus saaren itsenäisyyttä ajaville tahoille"
-
20:10
Gogi Mavromichaliksen ja Kia Lehmuskosken TTK-tarinaan tuli särö – näin kävi, kun "viettelemään" astui toinen tähtiopettaja
-
20:08
Poliisia pakoillut mies löytyi erikoisesta paikasta – "Olemme nähneet kaikenlaista, mutta emme koskaan mitään tällaista"
-
20:04
Konservatiivikristillisyys kiehtoo nyt nuoria miehiä – tässä syyt
-
19:46
Tältä Janne Puhakan kotitalolla näytti illalla
-
19:41
Selkä jumissa? Tässä kolme harjoitusta, joilla edistät selkäsi hyvinvointia
-
19:38
Putinin ydinasepuheet ovat kammottavia, sanoo Kimmo Kiljunen MTV:lle: "Olemme potentiaalisesti ensi-iskujen kohde"
-
19:33
Kela varoittaa Omakanta-huijausviesteistä – uusin uhkaa ulosotolla
-
19:05
Pariskunta suuteli kaatosateessa – salama keskeytti
-
19:03
Matti Nykäsen Eveliina-tytär debytoi lavalla isästään kertovassa näytelmässä: "Alkuun se oli outoa"
-
18:33
Times: Pep Guardiola halutaan Englannin peräsimeen – ratkaiseva seikka lähellä
-
Lataa lisää