Eagles hyvässä vedossa Tukholmassa

Smithin lisäksi lavalla nähtiin Eaglesien tukena kahdeksan kiertuemuusikkoa, neljä puhaltajaa, kolme kosketinsoittajaa ja rumpali joka soitti Don Henleyn siirtyessä lavan etualalle laulamaan ja soittamaan kitaraa.

Puhaltajien osuus jäi turhaksi sillä he soittivat vain muutamassa biisissä ja silloinkin he jäivät miksauksessa laulustemmojen ja kitaroiden alle. Vain Eaglesin Suomen keikallakin 2001 kuultu Hotel Californian meksikolaistyylinen trumpetti-intro oli jälleen hieno.

Puhaltajista yksi soitti myös viulua, joka toi lisää kantrisävyä Peaceful Easy Feelingiin ja muutamaan muuhunkin biisiin.

Eagles on arkkityyppinen amerikkalaisbändi, jonka musiikissa kiteytyy suuri määrä tyylejä. Kantri, soul, gospel ja rock.

Tukholmassa kuultuu Don Henleyn soolohitti Boys Of Summer on tyyppiesimerkki 80-luvun soundtrack-soundista, keskitien jenkkirockista, hyvässä ja pahassa.

Upeaa konserttia voikin kritisoida vain biisilistasta ja siinä liiasta Eagles-miesten soolotuotannosta. Henleyn ja Walshin soolobiisit eivät ole huonoja, mutta niiden mukanaoloa on vaikea ymmärtää kun Wasted Timen, Tequila Sunrisen ja Best Of My Loven kaltaiset hitit jätettiin soittamatta.

Eagles keikassa kaikesta loistaa ammattitaito. Kitarat vaihdetaan joka kappaleeseen ja vire on täydellinen. Volyymi on voimakas, muttei liian kova. Korvatulppia ei tarvita, toisin kuin konserteissa yleensä valitettavasti nykyään.

Hallin tunnelma on katossa. Keski-ikäinen yleisö on maksanut parhaista lipuista reilut 150 euroa, mutta yli kolmituntinen konsertti antaa rahoille vastinetta. Kuulijat ovat haltioituneita ja liikuttuneita.

Bändi otti yleisöltä luulot pois heti avauksessa, uuden levyn letkeällä kantrirockhitillä How Long.

Keikan loppupuolella herrat yltyivät energiseen jammailuun ja komeasti rullaavaan rokkaukseen Walshin James Gang -yhtyeen kappaleessa Funk 49. Meno kiihtyi Heartache Tonightin ja Life In The Fast Linen aikana, huipentuen encoreissa.

Brittilehdistö otti viime viikolla Eagles-kiertueen avauksen vastaan valtaosin hurmioituneesti, mutta the Guardian totesi kyynisesti Eaglesin näyttävän lavalla kyllästyneiltä liikemiehiltä.

Tukholman konserista tälle näkymykselle ei löytynyt perusteita. Frey, Henley, Walsh ja Timothy B. Schmit näyttivät aidosti nauttivan soitosta. Enemmän kuin liikemiehiltä, he näyttävät arvokkaasti vanhentuneilta rokkareilta; selvityjiltä jotka ovat huumeisesta rajusta elämästä huolimatta yhä pystyssä ja soittamassa yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin 1970-luvulla.

MTV3 /EPA

Kun rajusta lavashowstaan ja naamanvääntelyistään tunnettu Joe Walsh liittyi 70-luvulla Eaglesiin, Don Henley ohjeisti häntä muistamaan, ettei Eagles esiinny lavalla, vaan soittaa ja luottaa musiikin vetovoimaan. Sama ohjeistus pätee yhä. Tukholmassa Eaglesin lava- ja valoshow oli pelkistetty. Lavan taakse screenille heijastettiin maisemia ja kuvia Irakin sodasta, mediahulluudesta ja yhtyeen nuoruusvuosista. Sinällään hienoja kuvia tuskin huomasi hyvältä musiikilta.

Eaglesin tarina

Eagles syntyi vuonna 1970 laulajatar Linda Ronstadtin taustabändiksi. Ronstadtin manageri John Boylan kokosi eri bändeissä ja sessiomuusikoina toimineen ryhmän: Glenn Frey (laulu ja kitara), Bernie Leadon (kitara, mandoliini, banjo ja laulu), Randy Meisner (laulu ja basso) ja Don Henley (laulu ja rummut).

Kierrettyään ja levytettyään Ronstadtin kanssa bändi teki oman esikoislevynsä nimellä the Eagles, joka oli kunnianosoitus the Byrdsille. Bernie Leadon oli työskennellyt aiemmin Byrdsin jäsenten kanssa mm. The Flying Burrito Brothers -bändissä.

Esikoislevy sisälsi rentoa ja hyväntuulista kantrirockia ja levyltä irtosi kolme hittisingleä, Take It Easy, Witchy Woman sekä Peaceful Easy Feeling. (Nämä kaikki kuultiin Tukholmassa). Albumin myötä Eaglesista tuli yksi rockin tuoreen Kalifornia-soundin tärkeimmistä edustajista, vaikka vain Leadon oli kotoisin alueelta.

Eaglesin kakkosalbumi on ykkösalbumin kaltainen klassikko, Desperado (1973). Levyn teemana olivat villin lännen lainsuojattomat. Kannessa Eagles-kopla poseeraa lännenmiehinä ja takakannessa he makaavat maassa ammuttuina, seurassaan J.D. Souther sekä Jackson Browne jotka auttoivat bändiä laulunteossa.

Upeita sävellyksiä sisältänyt Desperado oli menestyi listoilla esikoista huonommin, mutta oli taiteellinen menestys. Levy innoitti mm. westerneistään tunnetun elokuvaohjaaja Sam Peckinpahin suunnittelemaan elokuvaa levyn pohjalta.

Levyn tunnetuimmat kappaleet ovat nimibiisi ja Tequila Sunrise. Albumin myötä päävastuu laulunteosta siirtyi parivaljakolle Henley-Frey ja heistä tuli vähitellen bändin johtajat. Aiemmin kitaristi Bernie Leadon ja basisti Randy Meisner olivat olleet tärkeässä roolissa.

Kolmannella levyllään On The Border (1974), Eagles alkoi ottaa etäisyyttä kantriin ja siirtyä kohti rockia ja jopa hard rockia. Kaksi levyä tuottaneen Glyn Johnsin tilalle tuli tuottajaksi Bill Szymczk. Hän pyysi studioon Don Felderin lisäämään slide-kitaraa kappaleeseen Good Day in Hell. Bändi oli Felderin soitosta niin vaikuttunut että hänestä tuli viides Eagle.

Single Best Of My Love nousi listaykköseksi.

Seuraavalla albumilla One Of These Nights (1975) kuuluu vaikutteita aikansa rockista ja soulista. Nimibiisin innoittajaksi Henley ja Frey kertoivat soulmies Al Greenin. Glenn Frey on myöhemmin nimennyt kappaleen kaikkien aikojen suosikikseen Eagles-tuotannosta.

Listaykköseksi Yhdysvalloissa nouseelta albumilta löytyy myös dramaattinen Bernie Leadonin banjoa ja jousia yhdistelevä instrumentaali Journey Of The Sorcerer. Siitä tuli 80-luvulla The Hitchiker´s Guide To the Galaxy -tv-sarjan tunnuskappale.

70-luvun puolivälissä bändinjäsenten välit olivat kiristyneet. Huumeidenkäyttö ja rankka rockelämä bändäreineen ja yksityisine suihkukoneineen alkoi painaa etenkin Freyn ja Henleyn kohdalla.

Bernie Leadon erosi kesken One Of These Nights -kiertuetta. Hän ei pitänyt kantrista rockiin kääntyneestä musiikillisesta linjasta ja Felderin liityttyä hänen roolinsa oli pienentynyt. Riitaa aiheutti myös One Of These Nightsin kappale I Wish You Peace, jonka Leadon oli tehnyt yhdessä tyttöystävänsä Patti Davisin (senaattori Ronald Reaganin tytär) kanssa. Don henleyn mielestä kappale ei vastannut levyn muuta tasoa.

Eaglesin jälkeen Bernie Leadon on soittanut lukuisien kantri- ja bluegrass-artistien kanssa, toimien mm. Nitty Gritty Dirt Bandin jäsenenä. Vuonna 2004 hän julkaisi melko vähälle huomiolle jääneen sooloalbumin Mirror.

Leadonin korvaajaksi löydettiin pian kitaristi Joe Walsh, joka tunnettiin James Gang -bändistä ja menestyneenä sooloartistina. Ratkaisua helpotti se että Walshin tuottaja sekä manageri olivat samoja kuin Eaglesin. Osa faneista ja musiikkitoimittajista epäili aikansa hard rockia harjoittaneen Walshin olevan "liian hevimetallia" Eaglesiin, mutta keikat ja tulevat levyt osoittivat heidän olevan väärässä.

Alkuvuodesta 1976 julkaistu kokoelmalevy Their Greatest Hits (1971-1975) on kautta aikain myydyin levy Yhdysvalloissa, huimalla yli 29 miljoonan kappaleen myynnillään. Levyn kokonaismyynti maailmalla on yli 40 miljoonaa kappaletta.

Saman vuoden lopulla ilmestyi bändin tunnetuin albumi, Hotel California. Monelle fanille ja kriitikolle kyseessä on bändin mestariteos. Nimikappale on umpituttu klassikko ja Eaglesin rakastetuin biisi. Hotel Californian sävelsi kitaristi Don Felder, Henleyn ja Freyn avustuksella. Felderin ja Walshin soittama tuplakitarasoolo on usein valittu kitaralehtien äänestyksissä muusikoiden ja toimittajien toimesta rockhistorian parhaaksi kitarasooloksi.

Sanoitukseltaan Hotel California -kappale on moniselitteinen amerikkalaisen unelman pimeän kääntöpuolen kuvaus.

Listaykköseksi noussut bändin myydyin yksittäinen albumi sisältää rentoa Kalifornian soundia edustavien balladien lisäksi hard rockia kappaleissa Life In The Fast Lane sekä Victim Of Love. Joe Walshin liityttyä bändiin tätä soundia oli osattu odottaa.

Hotel California -kiertueen jälkeen basisti Randy Meisner erosi bändistä, keskittyen perhe-elämään ja soolouraan. Hänen seuraajakseen pestattiin Timothy B. Schmit, joka - ironista kyllä - oli korvannut Meisnerin myös kantrirockbändi Pocossa tämän liityttyä Eaglesiin.

Erottuaan Eaglesista, Randy Meisner teki kolme sooloalbumia, jotka jäivät vaille listamenestystä. Kolmannen albuminsa Randy Meisner (1982) hän teki rockyhtye Heartin jäsenten kanssa.

Englantilaisen Classic Rock -lehden maaliskuun numeron tuoreessa haastattelussa Randy Meisner kertoo iloitsevansa siitä, että nykynuorisokin kuuntelee Eaglesia. Hän keikkailee harvakseltaan World Classic Rockers -bändissä, jossa on Journeyn, Steppenwolfin, Lynyrd Skynyrdin, Santanan ja Toton entisiä jäseniä.

1977 sisäisten ristiriitojen ja paineiden riivaama bändi alkoi tehdä studiossa seuraavaa levyä. Työ kesti yli kaksi vuotta, mutta kannatti sikäli, että tuloksena oli jälleen vuoden 1979 lopulla listaykkönen singlellä Heartache Tonight. Albumi The Long Run ei ollut huono kokonaisuus, mutta aiempien klassikolevyjen taika siitä puuttuu.

Kesän 1980 kiertueella tulehtuneet välit johtivat nyrkkitappeluihin ja bändin ollessa levy-yhtiölle vielä yhden albumin velkaa, se miksasi Eagles Live -tuplalevyn siten etteivät Frey ja Henley enää tavanneet toisiaan studiossa lainkaan. Miehet tekivät osuutensa eri studioissa, eri puolilla maata.

Eaglesin hajottua kukin jäsen aloitti soolouran. Walshilla oli tästä kokemusta jo Eaglesia edeltävältä ajalta ja hän oli tehnyt soololevyjä myös Eaglesin jäsenenä. Omien levyjensä lisäksi hän työskenteli mm. Dan Fogelbergin, Steve Winwoodin ja Ringo Starrin kanssa.

Menestyneimmän soolouran teki Don Henley. Levy I Can´t Stand Still (1982) sisälsi hitin Dirty Laundry. Sitäkin suurempi menestys oli vuoden 1984 Building The Perfect Beast -albumin hitti Boys Of Summer. Molemmat soolohitit soitettiin lauantaina Tukholmassa.

Glenn Frey menestyi hänkin omalla nimellään. No Fun Aloud (1982) toi hitin The One You Love. Vuonna 1984 The Allnighter sisälsi hitin Sexy Girl ja Beverly Hillsin Kyttä -elokuvan soundtrack listamenestyksen The Heat Is On.

Musiikin yhdistäminen elokuviin ja televisioon osoittautui toimivaksi kaavaksi Glenn Freyn soolosuosiolle. Miami Vice -sarja sisälsi kappaleet You Belong To The City ja Smuggler´s Blues. Flip City -biisi taas löytyi elokuvasta Ghostbusters II ja Part Of Me elokuvasta Thelma And Louise.

Eaglesia nuorena rocktoimittajana haastatelleen ja kiertuilla seuranneen Cameron Crowen ohjaama Fast Times At Ridgemont High -elokuva sisälsi soolomusiikkia Eaglesin jäseniltä Henley, Walsh, Schmit ja Felder.

Don Felder teki kaksi biisiä myös kulttipiirrettyyn Heavy Metal. Timothy B. Schmit sai soolohitin Boys Night Out -kappaleellaan vuonna 1987.

Comeback

Vuonna 1993, neljätoista vuotta Eaglesin hajoamisen jälkeen, bändin musiikista tuli jälleen ajankohtaista. Kantriartistien tribuuttilevy Common Thread: The Songs Of The Eagles oli suuri menestys. Kantrilaulaja Travis Tritt pyysi Take It Easy -versionsa videolle esiintymään The Long Run -vaiheen Eaglesin ja yllättäen miehet suostuivat. Seurauksena oli välien lämpeneminen. Henley ja Felder alkoivat taas vähitellen kokeilla musiikin tekoa yhdessä ja vuonna 1994 The Eagles palasi yhteen.

Henley, Frey, Walsh, Felder ja Schmit esiintyivät lisämuusikoiden täydentäminä. Ensimmäisellä keikalla huhtikuussa 1994, Frey sanoi yleisölle, etei Eagles koskaan ollut hajonnut vaan oli 14-vuoden lomalla.

Seuranneen paluukiertueen tunnelmia taltioitiin Hell Freezes Over -levylle ja DVD:lle. Live-levyn lisänä on neljä uutta studiokappaletta. Get Over It ja Love Will keep Us Alive olivat molemmat hittejä.

Eagles esitti 90-luvun keikoillaan myös runsaasti jäsentensä soolomateriaalia. Henleyn ja Freyn soolokappaleet ovat urbaaneine kasarisoundeineen kaukana Eaglesin alkuvaiheen kantrista ja Bernie Leadonin banjon juurevasta soinnista. Tästä huolimatta Don Henley on sanonut haastatteluissa, että myös 80-luvun tuotanto on periaatteessa samaa Eagles-musaa, eikä bändi näe ongelmaa sen esittämisessä.

Vuonna 1998 The Eagles valittiin Rock And Roll Hall Of Famen jäseneksi. Tilaisuudessa olivat paikalla kaikki bändissä soittaneet jäsenet, soittaen kappaleet Take It Easy ja Hotel California.

Bändi jatkoi maailman kiertämistä loppuunmyydyille saleille esiintyen. Eagles sai negatiivista mainetta ennätyskorkeista lipunhinnoista, bändin konserttilippujen maksaessa satoja dollareita ja euroja.

Vuosituhannen vaihtuessa Eagles soitti Millennium-konsertin Los Angelesissa. Se jäi Don Felderin toistaiseksi viimeiseksi bändissä. Konsertti julkaistiin cd:nä osana Selected Works: 1972-1999 -boxia.

Felder erotettiin bändistä virallisesti helmikuussa 2001. Hän vei asian oikeuteen vaatien kymmeniä miljoonia dollareita korvauksia ja syyttäen Eaglesia yrityksenä sekä Henleytä ja Freytä yksilöinä sopimuksen rikkomisesta. Syytteissään hän sanoi, että vuoden 1994 paluun jälkeisillä kiertueilla Henley ja Frey olivat vaatineet muita jäseniä suuremman osan tuloista, kun taas 70-luvulla kaikki jaettiin tasan viiden jäsenen kesken.

Henleyn ja Freyn juristit vastasivat, että Felderin erottaminen johtui henkilökemioista ja hänen esiintymistensä tasosta.

Don Felderin omelämäkertakirja Heaven And Hell ilmestyi Euroopassa marraskuussa 2007. Henley ja Frey puolestaan haastoivat Felderin oikeuteen kirjasta ja oikeusjuttu lykkäsi teoksen julkaisua Yhdysvalloissa. Oikeusjutut päättyivät sovittelutulokseen, jossa salaisiksi jääneet rahasummat vaihtoivat omistajia.

Kiinnostavan kirjansa perusteella Felder on erittäin katkera tultuaan erotetuksi Eaglesista.

Don Henley

Eaglesin vieraillessa Suomessa kesällä 2001, Felderin oli jo kitaristina korvannut Steuart Smith. Hän soitti lavakokoonpanossa Felderin osuudet, muttei ole Eaglesin virallinen jäsen vaan osa kiertuekokoonpanoa.

Vaikka osa faneista kaipaa Don Felderiä, Smith on alalla arvostettu studiomuusikko. Suomalaiskitaristi Jarmo Nikku esim. sanoo, että pelkkä Smithin mukanaolo oli hänelle riittävä syy mennä Eaglesin keikalle Helsingissä 2001.

Vuonna 2003 Eagles julkaisi kokoelmalevyn The Very Best Of Eagles. Kahden cd:n kokoelmalla oli mukana uusi single, syyskuun yhdennentoista 2001 iskuihin liittyvä Hole In The World.

2003 Henley, Walsh ja Schmit olivat myös mukana ystävänsä Warren Zevonin levyllä The Wind.

Kesällä 2005 julkaistiin kahden DVD:n taltiointi Farewell 1 Tour - Live from Melbourne. DVD:n konsertissa kuultiin kaksi uutta kappaletta, Freyn sävellys No More Cloudy Days ja Joe Walshin One Day At A Time.

DVD:stä julkaistiin 2006 amerikkalaiselle kauppaketju Wal-Martille erikoispainos, jonka mukana oli cd:llä kolme uutta kappaletta: studioversiona No More Cloudy Days, sekä Fast Company ja Do Something.

Kaikki kolme kappaletta löytyvät Eaglesin viime lokakuussa julkaisemalta uudelta albumilta Long Road Out Of Eden.

Albumia edelsi single How Long, joka nousi nopeasti listakärkiin eri puolilla maailmaa.

Freyn, Henleyn, Walshin ja Schmitin muodostama Eagles yllätti faninsa saamalla vihdoin valmiiksi uuden levyn, jolla oli mittaa peräti kahden cd.n verran.

70-luvulta tuttuun tapaan lauluntekoon on osallistunut Freyn nuoruuden kämppäkaveri, J.D. Souther. Myös kiertuekitaristi Steuart Smith on osallistunut useiden kappaleiden säveltämiseen ja sovittamiseen.

Levy nousi listaykköseksi monessa maassa ja siitä on näillä näkymin tulossa yksi Eaglesin myydyimmistä teoksista. Eagles onnistui kuin onnistuikin vastaamaan faniensa vuosikymmenten aikana massiivisiksi kasvaneisiin odotuksiin.

Bändin antamat haastattelut ja Long Road Out Of Eden -levyn päätöskappaleen It´s Your World Now sanat antavat ymmärtää että kyseessä lienee veteraaniryhmän viimeinen levy. It´s Your World Now on sanoitukseltaan hyväksijättö.

Myös tammikuussa julkaistu kakkossingle Busy Being Fabulous nousi listoille.

Lähteet:

Don Felder: Heaven And Hell - My Life In The Eagles (1974-2001) (Weidenfeld & Nicholson 2007)

Laura Jackson: The Eagles - Flying High (Portrait 2006)

Classic Rock -lehden numerot 115 ja 116

Eaglesin settilista Globenissa 29.3.

1 How Long

2. Too Busy Being Fabulous

3. I Don't Wanna Hear Anymore

4. Guilty Of The Crime

5. Hotel California

6. Peaceful Easy Feeling

7. I Can't Tell You Why

8. One of These Nights

9. Lyin Eyes

10. Boys Of Summer (Don Henleyn soolotuotantoa)

11. In The City

12. The Long Run

20 minuutin puoliaika

13. No More Walks In The Woods

14. Waiting In The Weeds

15. No More Cloudy Days

16. Love Will Keep Us Alive

17. Take It To the Limit

18. Long Road Out Of Eden

19. Somebody

20. Life´s Been Good (Joe Walshin soolotuotantoa)

21. Witchy Woman

22. Dirty Laundry (Don Henleyn soolotuotantoa)

23. Funk 49 (Joe Walshin James Gang -bändin kappale)

24. Heartache Tonight

25. Life In The Fast Lane

encoret:

26.Take It Easy

27.Desperado

.

. Toimitus ja kuvaus Tukholmassa: Sami Ruokangas ja Kari Pyrhönen.