Dramaattinen ratkaisu – golfin supertähti mokasi voiton viimeisillä hetkillä

Englanti kaatoi Serbian EM-avauksessaan – golfin US Openissa dramaattinen loppu 3:17
Katso videolta: Bryson DeChambeau juhlii Yhdysvaltain avoimien voittoa.

Yhdysvaltalainen Bryson DeChambeau ylsi toiseen Yhdysvaltain avoimen mestaruuskilpailun voittoonsa. DeChambeau päihitti pohjoisirlantilaisen Rory McIlroyn vain yhdellä lyönnillä.

Kilpailu ratkesi maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa. McIlroy menetti voiton viimeisillä väylillä. Hän missasi kaksi puolen metrin puttia väylillä 16 ja 18 ja menetti johtonsa. McIlroy löi neljälle viimeisellä reiälle kolme bogia. DeChambeau selvisi yhdellä bogilla. Muut väylät menivät pariin.

– En vieläkään voi uskoa sitä. Se on uskomatonta, DeChambeau kuvaili tunnelmiaan voiton jälkeen uutistoimisto AFP:n mukaan.

Ensimmäisen kerran DeChambeau juhli US Openin voittoa neljä vuotta sitten.

DeChambeaun kokonaistulos kauden kolmannessa arvoturnauksessa oli 274 eli kuusi alle parin. Viimeiseen kierrokseen hän tarvitsi 71 lyöntiä. Tulos oli yhden yli parin.

McIlroy ylsi toiselle sijalle kokonaistuloksella 275 eli viisi alle parin jääden vain lyönnin päähän voittajasta.

Kolmanneksi sijoittuneen yhdysvaltalaisen Tony Finaun tulos 276 oli neljä alle parin.

Lue myös:

    Uusimmat