Diego Maradonan kuolinpesä kaupataan velkojen kattamiseksi – jalkapallolegendan luksusauto jäi myymättä

Diego Maradonan uran varrelle mahtui paljon ikimuistoisia hetkiä – näistä hänet muistetaan 1:44
Diego Maradonan uran varrelle mahtui paljon ikimuistoisia hetkiä – näistä hänet muistetaan

Runsas vuosi sitten kuolleen jalkapallosuuruuden Diego Maradonan vanhemmilleen ostama talo ja yksi autoista jäivät myymättä huutokaupassa. Nettihuutokaupassa oli myynnissä noin 90 kohdetta, joista kalleimmat eivät käyneet kaupaksi, vaikka huutokauppa-aikaa pidennettiin tuntuvasti.

Myymättä jäivät Maradonan vanhemmilleen lahjoittama talo Buenos Airesista sekä luksus-BMW. Talon minimihinta oli 900  000 dollaria, lähes 800  000 euroa. Maradonan vanhemmat asuivat talossa kolmisenkymmentä vuotta.

Luksusauton olisi saanut hankittua noin 200  000 eurolla. Toinen BMW kävi sen sijaan kaupaksi noin 146  000 eurolla.

Alun perin Maradonan omaisuutta huutokaupattiin joulukuussa, mutta kolmetuntinen myyntitapahtuma tuotti silloin vain noin 23  000 euroa.

– Toisella kierroksella saimme tarjouksia, ja oikeuden tuomari arvioi nyt niiden tason, kertoi huutokaupan pitäjä Adrian Mercado uutistoimisto AFP:lle.

Myynnissä on yhä muun muassa televisioita, kuntosalivälineitä ja juoksumatto.

Argentiinalaisen Maradonan omaisuuden huutokauppa kiinnosti ostajia Latinalaisen Amerikan lisäksi Italiassa, Ranskassa, Britanniassa, Venäjällä ja Dubaissa.

Oikeus määräsi Maradonan omaisuutta myytäväksi, jotta rahoilla voitaisiin kattaa hänen kuolinpesänsä kuluja ja velkoja. Maradona menehtyi 60-vuotiaana 25. marraskuuta vuonna 2020.

Lue myös:

    Uusimmat