David Arquette ja Courteney Cox ilmoittivat viime kuussa asumuserostaan. Julkisuuteen päätyi saman tien kuvia Arquetten väitetystä salarakkaasta, Jasmine Waltzista. Nyt hän kertoo oman näkemyksensä Hollywood-parin erodraamasta.
Puumanainen-tähti Courteney Cox ja näyttelijä David Arquette ilmoittivat eroavansa sen takia, että ovat kasvaneet erilleen.
Julkisuudessa on kuitenkin ollut huhuja myös siitä, että eroon liittyisi kolmansia osapuolia. Epäselvää on, oliko pariskunta päättänyt yksimielisesti, että saavat tavata myös muita ihmisiä.
Arquette on myöntänyt harrastaneensa seksiä tarjoilija-malli Jasmine Waltzin kanssa kaksi kertaa. Waltz avautui heidän suhteestaan Life & Style -lehdessä.
Waltz kertoi tavanneensa Arquetten syyskuun lopulla työpaikallaan Premiere-yökerhossa. Jo 20 minuutin jälkeen Arquette kertoi olevansa eroamassa vaimostaan.
– Olin yllättynyt, mutta kaikki hänen ystävänsä tuntuivat jo tietävän siitä. Hän oli todella masentunut ja kertoi, ettei ollut harrastanut seksiä kenenkään kanssa sen jälkeen, kun erosi Courteneysta, Waltz totesi haastattelussa.
Muutaman päivän jälkeen Arquette palasi Waltzin työpaikalle ja vei tämän juhlimaan työvuoron jälkeen.
– Olimme todella humalassa ja lähdimme juhlista puoli kolmelta aamuyöstä, Waltz kertoi.
