Daniel Ricciardolla epäilyksensä: ”Joku ei halunnut minua Ferrarille ja voin arvata, kuka se on ollut”

Renault’n tulevaksi tallikseen valinnut Daniel Ricciardo on palannut kesän tapahtumiin, jotka veivät häneltä mahdollisuuden päästä sopimukseen Ferrarin kisakuskin paikasta. Australialaisen mukaan ”joku” ei halunnut hänen siirtyvän punaisten riveihin.

Videolla Daniel Ricciardo ohittaa Sebastian Vettelin Ferrarin Brasilian F1-kisassa.

Ricciardon kerrottiin tehneen jo hyvissä ajoin aiesopimuksen, joka teki hänestä ainoan kuljettajan, jonka kanssa Ferrari sai hieroa sopua tulevasta ajopaikasta. Aikaraja kuitenkin umpeutui, ja Ferrari teki nopeasti päätöksen Charles Leclercin kiinnittämisestä Kimi Räikkösen tilalle.

Ricciardo kimpaantuu italialaisen Automoto-lehden haastattelussa väitteestä, että hän olisi pyytänyt liikaa rahaa Ferrari-siirrostaan.

– En tajua, mistä sinä puhut. Kuka on sanonut, että pyysin liikaa rahaa? Ricciardo vastaa.

– Todistettavasti joku sanoi ei, kun tulin paikalle. Kuka? Haluaisin tietää, mutta minulla saattaa olla siitä arvaus.

Kysyttäessä, mitä neuvotteluissa Ferrarin kanssa todellisuudessa tapahtui, hän jatkaa arvuutteluaan.

– Hyvä kysymys. Ehkä on parempi, jos te kysytte sitä heiltä, Ricciardo toteaa.

– Kävin keskusteluja, mutta he olivat jo tehneet valmisteluita Leclercin kanssa, joten minun neuvotteluni kaatuivat. Se käy minulle, ja onnea vain heille minun puolestani.

Yhtenä esteenä Ricciardon tulolle on pidetty Sebastian Vetteliä, joka koki kaudella 2014 tappion uudelle tallikaverilleen Red Bullilla voitettuaan sitä ennen neljä kuljettajien maailmanmestaruutta. Vettel on kuitenkin jyrkästi kiistänyt, että hänellä olisi mitään Ricciardon siirtoa vastaan.

Loppukesästä menehtynyt puheenjohtaja Sergio Marchionne oli puolestaan ratkaiseva tukija Leclercin valinnan takana. Tiimi päätyi noudattamaan suurmiehen tahtoa vielä tämän kuolemankin jälkeen.

Ricciardo ei ole silti vielä lopullisesti sulkenut ovea Ferrarin suuntaan.

– Toivon, että minulla olisi vielä jonkun aikaa F1:ssä, ja kuka tietää, etteikö tulevaisuudessa olisi mahdollisuuksia tulla taas yhteen.

Lue myös:

    Uusimmat