Dani on uusi Salkkarit-hahmo: "Sillä on kallis maku, myös naisten suhteen"

Uusi Salkkarit-näyttelijä Andrias Rammo kertoo Dani-hahmostaan 1:15

Andrias Rammo on uusi Salkkarit-kasvo. Hän esittää sarjassa nuorta ja urheilullista Dania.

Salatut elämät -sarjaan saapuu uusi nuori näyttelijä, Andrias Rammo. Rammo esittää Benjaminin ihaileman Annan poikaystävää Dania.

Rammon mukaan Dani on urheilullinen pelimies, jolle kelpaa vain paras mahdollinen.

– Sillä on kallis maku, myös naisten suhteen. Sille ei kelpaa mikään tylsä, Rammo kuvailee MTV Uutisten haastattelussa. 

Näyttelijän mukaan hänellä on paljon yhteistä roolihahmonsa kanssa. Dani on urheilullinen ja tyylitajuinen henkilö, kuten Rammo itsekin.

– Suurimmaksi osaksi olen samankaltainen roolihahmon kanssa. Se urheilee ja minäkin urheilen oikeassa elämässä. Molemmilla on hyvä maku, tyyliä löytyy, Rammo kertoo.

– Tämä on todella hyvä ja iso tilaisuus minulle. Hyvältä tuntuu, hän jatkaa.

20-vuotias Rammo on puoliksi virolainen. Hän on asunut suurimman osan elämästään Suomessa. Vapaa-aika kuluu urheillessa, kuten salilla, uimassa, laskettelemassa tai luistellessa. Salattujen elämien ohella hän opiskelee ammattikoulussa.

– Opiskelen ammattikoulussa maalarialaa, Rammo paljastaa.

Rammolla on ollut pieni sivurooli vuonna 2016 ilmestyneessä Pahan kukat -elokuvassa, jossa hän pääsi samaan kohtaukseen Krista Kososen kanssa. Näyttelijän työ on nuoren miehen unelma-ammatti.

– Minulla on ollut haaveena olla näyttelijä, Rammo sanoo itsevarmana.

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla ja mtv.fissä! Koko viikon jaksot C Moressa ennakkoon!

Lue myös:

    Uusimmat