Valmistusvuosi 1968-1972. Tuotanto Universal pictures. Kuvaformaatti 4:3 Ääni DD 2.0. Mono Kesto 12 tuntia

Nuhjuiseen popliinitakkiin pukeutunut komisario Columbo on aiheuttanut 35 vuoden ajan harmaita hiuksia murhaajille, jotka luulevat tehneensä täydellisen rikoksen. Viimeksi Peter Falkin näyttelemä Columbo on ratkaissut murhan kaksi vuotta sitten tehdyssä tv-elokuvassa, mutta ensimmäisestä murhasta on kulunut jo 37 vuotta.
Columbon ensimmäisen tuotantokauden seitsemän jaksoa vuosilta 1971-1972 sekä kaksi pilottijaksoa vuosilta 1968 ja 1971 ovat nyt paketoituna kuuden dvd:n pakettiin. Nämä varhaiset Columbot loivat vankan pohjan sarjalle, joka jatkuu edelleen, todennäköisesti myös tekijöidensä ihmetykseksi.
Sarjan avaimia ovat toisaalta turvallisuus ja tuttuus, mutta samalla myös yllättävyys ja omalaatuisuus. Jokainen jakso koostuu samoista rakenneosista. Ensimmäisen kolmanneksen aikana Kelmi (jonka alusta alkaen Kelmiksi tunnistaa) suunnittelee ja toteuttaa täydellisen murhan. Juuri kun mikään ei voi mennä pieleen astuu vaarattoman oloinen Columbo ruutuun ja alkaa tehdä Kelmille kiusallisen viattomia kysymyksiä. Columbon harmittomat havainnot ja yliluonnollisen oikeaan osuvat oivallukset johtavat väistämättömään lopputulokseen: Kelmi saadaan kiinni ja Columbo voi palata vaimonsa keittämän kahvikupposen ääreen.
Tämä Columbon perusrakenne on kestänyt vuosikymmenien muutospaineet, vaikka 80- ja 90-luvun jaksoissa formaatin orjallinen noudattaminen alkoi jo hieman puuduttamaan. 60- ja 70-lukujen vaihteessa ei tästä väsymisestä ole merkkiäkään. Nelikymppinen Peter Falk näyttää yhtä nuhjuiselta kuin nykyäänkin, mutta sarjan kliseet ovat tuoreita ja rikoksissakin on tiettyä 70-lukulaista charmia. Vaikka formaatti on tiukka, onnistuu sarja joka jaksossaan myös yllättämään jos ei muuten niin loppuratkaisullaan. Sarjaa käsikirjoittamassa ja ohjaamassa oli nykyelokuvan ja –tv:n merkkihenkilöitä aina Steven Spielbergistä ja Steven Bochosta alkaen.