Suomi/Ruotsi 2007. Ohjaus: Claes Olsson. Käsikirjoitus: Erik Norberg, Lars Sundin romaanien pohjalta. Tuotanto: Claes Olsson, Leila Lyytikäinen. Kuvaus: Pertti Mutanen. Leikkaus: Oskar Franzen. Pääosissa: Birthe Wingren, Nicke Lignell, Peter Kanerva, Ylva Ekblad, Irina Björklund, André Wickström, Pekka Strang, Joanna Wingren, Jonte Wingren, Tyra Wingren, Peter Snickars, Guy Rosenholm. Kesto: 120 min.
Lars Sundin kiitetyn Siklax-trilogian kaksi ensimmäistä kirjaa, Colorado Avenue (1991) ja Puodinpitäjän poika (1997), ovat kääntyneet elokuvan kielelle suomenruotsalaisen tuottaja-ohjaajan Claes Olssonin toimesta – joskin todellisesta kääntymisestä on hankala puhua, niin kovasti siirtolaisepookin toteutus takkuaa. Osasyynä lienee se, että Erik Norbergin käsikirjoitus perustuu hänen näyttämösovitukseensa, eikä teatterimaisesta otteesta ole oikein osattu irrottautua. Myös Olssonin (Ihanat naiset rannalla, Onnen varjot) läpi uran rasittama helmasynti, paperinmaku, tuntuu jälleen paksuna.
Sundin rikkaalla pieteetillä rakennetut, vanhanaikaisen eeppiset teokset kertovat sisukkaan Dollari-Hannan Amerikan-reissusta ja paluusta jäyhälle Pohjanmaalle pieneen Siklaxin yhteisöön, hänen ja perheensä elinponnisteluista 1900-luvun alkuvuosikymmeninä sotien ja rauhojen halki. Aluksi kyläläiset katsovat karsaasti isätöntä Otto-poikaa ja uutta sekatavarapuotia, jonka voimanainen (Birthe Wingren) rakentaa miltei yksin – mutta kun suoraselkäinen kyläpäällikkö Johannes Smeds (Nicke Lignell) antaa hänen yrityksilleen siunauksensa, muidenkin on taivuttava.
Otosta (Peter Kanerva) kasvaa kieltolain myötä menestyksekäs viinatrokari, jota naiset ihailevat ja poliisit jahtaavat mutta rehti äiti häpeää. Sukupolvien väliset kuilut repeilevät ja niin isänmaan aatteet kuin pienet ihmisetkin joutuvat suurempien voimien puristukseen. Ikitammen tapaan myrskyissä pysyy pystyssä Hannan peloton puoskari-äitimuori (Ylva Ekblad).
Olssonin vakiokasvo Lignell, nuori tulokas Peter Kanerva ja muut eivät ole huonoja näyttelijöitä, mutta jotenkin heidät on saatu näyttämään ja kuulostamaan väärään paikkaan eksyneiltä puupölkyiltä. Avustajia ja sivuosanäyttelijöitä ei liioin ole muistettu ohjata. Kaikki ovat kyllä opetelleet Pohjanmaan leveää suomenruotsia niin innokkaasti että nyt murretta pitää esitellä oikein maan perusteellisesti: kuitenkin repliikit kuulostavat jähmäkän kirjallisilta.
Tapahtumat ovat dramaattisia mutta Norbergin käsikirjoitus ei. Pikemminkin seuraamme nätisti kuvitettua, lavastettua ja puvustettua luetteloa vaiheista, joiden läpi ihmiset menevät ja tulevat, syntyvät ja kuolevat, nousevat ja kaatuvat, mutta kenestäkään heistä ei ehdi kiinnostua. Ei André Wickströmin ohi mennen hahmottelemasta Erik Smedsistä, joka katkeroituu sisällissodan rintamalla, ei hänen omantuntonsa kanssa kamppailevasta Johannes-isästään tai heidän välirikostaan. Eikä oikein edes päähenkilöstä Hannasta, vaikka ilmeikäs Birthe Wingren tekeekin parhaansa. Vuoden 1918 tapahtumat luiskahtavat ohi kuin huomaamatta, ja niin traagiset kuin romanttisiksi tarkoitetut hetket jopa tahattoman komiikan puoleen. Selkeästi väärällä puolella aitaa käydään käsittämättömän kököissä Amerikka-takaumissa, joiden kulissi-Colorado muistuttaa 80-luvun b-länkkärisarjojen tyyliä.
Sääli, tälle elokuvalle olisi toivonut hyvää. Alkuteos, aiheet ja aikakausi ovat kiinnostavia, tekijöissä pitkä rivi osaavia ammattilaisia. Harmittomana, hetkittäin viihdyttävänäkin kansanmaisemana Colorado Avenue on toki aivan käypä.
Teksti: Tuuve Aro