Mainos

Christoffer Strandbergin äiti fanittaa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa: "Hän rakastaa tanssia"

5:57

Christoffer Strandberg kertoo, että hänen äitinsä on käynyt katsomassa ohjelmaa paikan päälle kahdessä lähetyksessä.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa kilpaileva Christoffer Strandberg esitti viime sunnuntaina herkän rumban, jossa muisteltiin rakkaita isovanhempia. Myös näyttelijän äiti oli yleisössä katsomassa.

Kerta ei ollut äidille ensimmäinen, hän oli myös edeltävällä viikolla studioyleisössä. Strandberg kertoo, että hänen äitinsä on suuri ohjelman fani.

– Hän tulisi mielellään jokaiseen, mutta pitää välillä päästää muitakin yleisöön, Strandberg nauraa.

Näyttelijä lupaa, että mikäli matka vielä tulevaisuudessakin jatkuu, varataan äidille lippu tuleviin lähetyksiin.

– Hän rakastaa tanssia ja tätä ohjelmaa. Hän on itsekin tanssinut ja harrastanut isän kanssa tanhua. Hän on tanssinut myös napatanssia.

Innokas tanssija ja ohjelman fani oli tuomarien kanssa samoilla linjoilla ensimmäisessä lähetyksessä. Strandberg otti palautteen kuitenkin ilolla vastaan.

– Ihan oikeassa olivat.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin klo 19.30.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja