C'mon Finland! Madonna villitsi, lue kaikki keikasta!

Madonna keikalla Helsingissä 6.8.2009 (Lehtikuva)
Madonna keikalla Helsingissä 6.8.2009 (Lehtikuva)
Julkaistu 06.08.2009 16:14(Päivitetty 07.08.2009 02:05)

Madonnahysteria valtasi koko eteläisen Helsingin torstaina. Madonna itse otti rennosti ja chillaili rauhallisesti huviveneellä ennen konserttia. Kaikkien aikojen suurin maksullinen Pohjoismaissa järjestetty konsertti alkoi ajallaan kello 21.45.

Madonna keikalla Helsingissä 6.8.2009 (Lehtikuva)Madonna keikalla Helsingissä 6.8.2009 (Lehtikuva)

Iltapäivällä Kämp-hotellin eteen oli kerääntynyt tuhansia faneja Madonnan vuoksi, joten poliisilla piti kiirettä aidata aluetta. Kun Madonna tuli hotellista autosaattueessa, hänen autossaan istunut poikaystävä, 22-vuotias malli Jesus Luz kuvasi pitkään idoliaan odottaneita faneja videokamerallaan. Jesus on viihtynyt Madonnan mukana liki koko Euroopan kiertueen ajan.

Madonnan torstaisen konsertin soundcheck alkoi iltapäivällä klo 15.52 alueen laitamille jo tuolloin kerääntyneiden tuhansien fanien iloksi.

Faneja Madonnan keikalla (Lehtikuva)Faneja Madonnan keikalla (Lehtikuva)

Soundchekissä ihmiset saivat fiilistellä muun muassa Vogue-hittikapaleen tahtiin ja soittipa Madonna myös pari uudempaa biisiään. Sen verran ammattimaista meno popin kuningattarella oli, että soundcheck kesti vain 20 minuuttia.

Ylen mukaan tuon jälkeen Madonna hyppäsi huviveneen kannelle Jätkäsaaren päädystä ja lähti tutustumaan Helsingin edustan saaristoon seurueensa kanssa ennen keikkaa!

Madonna-fanit jonottavat konserttiin 6.8.09 Kuva: Katja RönkköMadonna-fanit porttien ulkopuolella Kuva: Katja Rönkkö

Lämmittelijä, DJ Paul Oakenfold aloitti keikkansa tasan kello kahdeksan.

Madonnan konsertti Helsingissä 6.8. (Lehtikuva)Madonnan konsertti Helsingissä 6.8. (Lehtikuva)

Madonna hyppäsi "lauteille" kello 21.45 ja tervehti yleisöä ennen toista kappaletta Hello Finland -huudoilla.

Madonna keikalla Helsingissä 6.8.2009 (Lehtikuva)Madonna keikalla Helsingissä 6.8.2009 (Lehtikuva)

Keikka alkoi Hard Candy -kappaleella.

- That's what I'm talking about Helsinki! Are you ready Finland, Madonna myös huuteli lavalta.

Madonna keikalla Helsingissä 6.8.2009 (Lehtikuva)Madonna keikalla Helsingissä 6.8.2009 (Lehtikuva)

- Let me hear you sing. C'moon Finland, you can do better than that, Madonna myös kehotti yleisöä.

Madonnan konsertti Helsingissä 6.8. (Lehtikuva)Madonnan konsertti Helsingissä 6.8. (Lehtikuva)

Katso video keikan alusta

Sumo video id

Madonnan show rakentui useasta eri osa-alueesta. Yksi pitkä potpuripätkä oli lattaria.

- Alright Helsinki: Let's get this party started! Habla espanol? Madonna kyseli yleisöltä.

Keikalla nähtiin ja kuultiin myös lukuisia viittauksia kesäkuussa menehtyneeseen Michael Jacksoniin ja lavalla nähtiin myös Suomen lippu!

Faneja Madonnan keikalla (Lehtikuva)Faneja Madonnan keikalla (Lehtikuva)

Konsertti loppui jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä eli konsertille asetettua takarajaa. Madonna viihtyi itse backstagella lapsiensa kanssa hetken palaten hotelli Kämpin svitiinsä yhden maissa yöllä.

Huikea backstage

Madonnan konserttia ennen aloitusta ilmasta (Lehtikuva)Madonnan konserttia ennen aloitusta ilmasta (Lehtikuva)

Kun Madonnan konsertin portit Jätkäsaaressa vihdoin avautuivat 18.10, 40 minuttia aikataulusta myöhässä, menivät järjestysmiesten pyynnöt kuuroille korville.

Madonnan lava on 80 metriä leveä ja 23 metriä korkea. Uskomattoman kokoinen backstage näkyy myös hyvin ilmakuvassa.

Madonnan konserttia ennen aloitusta ilmasta (Lehtikuva)Madonnan konserttia ennen aloitusta ilmasta (Lehtikuva)

- Älkää sitten juosko, pyytelivät keltaisiin liiveihin pukeutuneet miehet.

Pyyntöihin fanit nyökyttelivät pilke silmäkulmassaan.

Madonnassa näytti kuitenkin olevan niin voimakasta vetovoimaa, että kun aidat viimein poistettiin tuhansien ihmisten tieltä, ei juuri kukaan noudattanut valvojien ohjeita.

Madonnan konserttia ennen aloitusta ilmasta (Lehtikuva)Madonnan konserttia ennen aloitusta ilmasta (Lehtikuva)

Kovin pitkälle eturivin fanit eivät kuitenkaan päässeet Jätkäsaaressa juoksemaan, sillä sisäänmeno oli lohkottu aidoilla osiin. Ennen lavan edustaa täytyi siis pysähtyä useammalle aidalle.

Erikoisia ilmaisratkaisuja

Madonnan konsertti Helsingissä 6.8. (Lehtikuva)Madonnan konsertti Helsingissä 6.8. (Lehtikuva)

Sadat ihmiset olivat ottaneet itselleen toisenlaisen eturivin paikan: Lauttasaaren rannat täyttyivät konsertin kuuntelijoista. Illalla tuli kaunis kuutamo jonka valossa ihmiset istuskelivat: eräs poikaporuka oli kantanut paikalle jopa oman sohvan!

Madonnan konserttia ennen aloitusta ilmasta (Lehtikuva)Madonnan konserttia ennen aloitusta ilmasta (Lehtikuva)

Hauskimman paikan konsertin tiirailuun olivat keksineet ihmiset, jotka kiikaroivat konserttia nostureistaan Lauttasaaresta! Lauttasaaren sillalla oli myös kourallinen ihmisiä.

Nostokurki (Lehtikuva)Nostokurki (Lehtikuva)

Yhteensä ihmisiä rantakallioilla oli noin neljä tuhatta konsertin alkaessa. Aivan Lauttasaaren Vattuniemen päähän oli tuotu myös festarivessoja yleisöä varten.

Madonnan konserttia Helsingissä (Kuva Heli Kettunen)Madonnan konserttia Helsingissä (Kuva Heli Kettunen)

Kuka lie onnekas on varannut itselleen Seaside-hotellin saunan: se oli yksi parhaista paikoista konsertin kuunteluun ilmaiseksi. Ainoa harmittava asia vaan, että lava oli merelle päin ja ääni kantoi parhaiten vettä pitkin Lautasaaren lähiöön.

Vessajonotusta

Vessajonot konserttialueen ulkopuolella olivat puoli seitsemän aikaan jo muhkeat, mutta kohtuulliset: kymmeneen vessaan odotti noin kolmesataa ihmistä. Lähempänä konserttialueen porttia sijaitsevissa vessoissa oli jo 30-40 metrin jonot.

Kuva: Katja RönkköVessajonot kasvoivat pitkiksi jo ennen porttien avaamista. Kuva: Katja Rönkkö

Aurinkoinen sää ja iltapäivällä hyvin toimineet järjestelyt pitivät ihmiset kuitenkin hyvällä tuulella. Sata turvatarkastajaa porteilla pitää huolen siitä, että konserttiyleisö pääsee jouhevasti paikalle.

Yleisöä matkalla Madonnan konserttiin (Kuva Mikko Kormilainen)Yleisöä matkalla Madonnan konserttiin (Kuva Mikko Kormilainen)

Yksi huomio, jonka konserttialueella kierrellessä nopeasti teki oli se, että alueella ei ollut tarpeeksi roskakoreja.

Madonnan konserttia Helsingissä (Kuva Heli Kettunen)Madonnan konserttia Helsingissä (Kuva Heli Kettunen)

Lähikatujen asukkaita oli kuitenkin muistettu ja konserttiväkeä silmällä pitäen kaduille oli tuotu valtava määrä isoja roskakoreja.

- Kierrätettävät pullot ja tölkit kyllä hävisivät nopeasti pullonkerääjien toimesta, mutta tavallisille roskille ei ollut mitään paikkaa, MTV3:n Viihdeuutisille viestittiin alueelta.

Faneja Madonnan keikalla (Lehtikuva)Faneja Madonnan keikalla (Lehtikuva)

Toisaalta ihmiset kehuivat estoitta konserttialueen juomapisteiden toimivuutta.

- Juomaa sai heti, jonot olivat kohtuullisia ja pankkikortilla pystyi maksamaan, eräskin konserttivieras viestitti Viihdeuutisille.

Outoa pullonkorkkitakavarikointia

Madonnan konserttiin sai viedä mukanaan virvokkeita, mutta illan edetessä pullojen korkkeja alettiin takavarikoida konserttialueen porteilla, konserttivieraat kertovat.

Etukäteen oli tiedotettu, että konserttiin voi viedä mukanaan virvoitusjuomia avaamattomissa pulloissa. Vielä iltaseitsemän aikaan korkitkin olivat sallittuja.

Myöhemmin illalla porteille saapuneilta pullojen korkit kuitenkin takavarikoitiin. Sääntöjä muutettiin ilmeisesti sen takia, että korkiton pullo ei pysy heitettäessä täytenä ja on siten korkillista pulloa pienempi turvallisuusriski.

Yleisöä matkalla Madonnan konserttiin (Kuva Mikko Kormilainen)Yleisöä matkalla Madonnan konserttiin (Kuva Mikko Kormilainen)

Ihmisten kulun helpottamiseksi sekä konserttiin että sieltä pois paikalla oli myös satoja järjestäjiä, joilla oli tiukat ohjeet autojen poissapitämiseksi aivan konsertin sivukaduilta. Turvamiehet keskustelivat muun muassa siitä, että mitä tahansa poliisiautojakaan ei päästetä konserttialueelle, vaan heillä tulee olla komentotodistus, jotta ajolupa alueelle heltiää.

Konserttiyleisö valui eteläiseen Helsinkiin pitkin iltapäivää, mutta konsertin järjestäjän, Live Nationin Risto Juvosen mukaan purunkin pitäisi olla ohi noin tunti konsertin päättymisen jälkeen.

Ruoholahdessa vettä ämpäristä päähän!

Humalaiset ja lujaääniset konserttivieraat alkoivat ärsyttää asukkaita puolenyön jälkeen sen verran että Laivapojankadulta vellovan ihmismassan niskaan lensi neljännestä kerroksesta kaksi ämpärillistä vettä!

Metroasemalla koettiin myös hieman levottomuutta kun ihmisiä päästettiin 900 ihmistä kerrallaan asemalle sisään.

Alueella havaittiin myös taskuvarkaita.

Keskustaa kohti kulkijoiden matka meni leppoisammin. Puoli yhden aikaan kuultiin muutamia auton tööttäilyjä ja epämääräisiä huuteluja pitkin yötä, muutoin ihmiset matkasivat reippaasti ja rauhallisesti Rautatieasemaa kohti.

Puhelinverkko tukkeutui

Vaikka ilta sujui muutoin mukavasti, matkapuhelinverkot ruuhkautuivat pahoin Jätkäsaaressa Madonnan konsertin vuoksi. Vaikka teleoperaattorit olivat varautuneet tilanteeseen etukäteen, osa puheluista jää yhdistymättä ja tekstiviestit eivät menneet aina perille.

Matkapuhelinyhtiöt olivat lisänneet kapasiteettiaan konserttialueella viemällä Jätkäsaareen ylimääräisiä tukiasemia.

- Tekstiviestit menevät paremmin perille, eli niitä kannattaa suosia, teleoperaattoreilta ohjeistettiin ennen konserttia.

Lue myös:

Madonnan illallinen torstaina: Suomalaisia ahvenia

Julkkiksetkin menivät sekaisin Madonnasta. Susanna Penttilälle oli kuitenkin käydä ohraisesti

Madonna osti Marimekkoa

Tällainen on Madonna kestinnyt salaperäinen suomalaismiljardööri

MTV3:n Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu ja tilaa!

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Madonna