C-kasetin keksijä on kuollut 94-vuotiaana – kasetti, joka oli "pienempi kuin tupakka-aski", mullisti musiikin kuuntelun

C-kasetin keksijä Lou Ottens on kuollut 94-vuotiaana kotonaan lauantaina. Asiasta kertoo muun muassa Dutch News.

Insinööriksi opiskellut Lou Ottens siirtyi Philipsin palvelukseen vuonna 1952. kahdeksan vuotta myöhemmin hänestä tuli yrityksen tuoreen tuotekehitysosaston johtaja.

Vuodessa osasto kehitti ensimmäisen kannettavan äänisoittimen. Kaksi vuotta myöhemmin vuorossa oli C-kasetti, jonka merkitys musiikkialalle oli vallankumouksellinen.

C-kasetin kantavia ideoita oli, että sen täytyy mahtua takintaskuun. Taustalla oli kehittäjien tympiintyminen olemassaoleviin järjestelmiin, joita Ottens myöhemmin kuvaili käyttäjävastaisiksi ja kömpelöiksi.

Vuoden 1963 tuotelanseerauksen yhteydessä C-kasettia mainostettiin lauseella "pienempi kuin tupakka-aski".

Ottens itse muistutti taajaan haastatteluissa, ettei C-kasetti ollut yksin hänen keksintönsä, vaan kyse oli tiimityöstä.

Viime vuosina C-kasetit ovat jälleen tulleet vinyylien tapaan muotiin. Ottensin mukaan "mikään ei voita CD:n ääntä". Ottens oli 1970-luvulla kehittämässä myös CD:tä, joka sittemmin syrjäytti C-kasetin.

"Se sattuu yhä"

C-kasetteja käyttivät aluksi virkamiehet ja journalistit saneluun. 70-luvulla ne yleistyivät kotikäyttöön soittimien kehittymisen myötä. Vuonna 1979 markkinoille tuli ensimmäinen kannettava soitin, Sony Walkman.

Vaikka Ottens työskenteli Philipsillä, piti hän Walkmania markkinoiden parhaana kasettisoittimena. Hän onkin myöntänyt katuvansa sitä, ettei Philips kehittänyt Walkmanin tasoista soitinta ensimmäisenä.

– Se sattuu yhä, Ottens on sanonut.

C-kasetti oli yleisin äänitemuoto LP-levyjen rinnalla 1970-luvulta 1990-luvun alkuun. BBC:n mukaan 1980-luvun puolivälissä C-kasetteja myytiin maailmanlaajuisesti 900 miljoonaa kappaletta vuodessa.

AP 1098569 Vinyylilevyjen myynti on yhdeksänkertaistunut kymmenessä vuodessa (1)

Vinyylilevyjen myynti yhdeksänkertaistui viime vuosikymmenellä.

Lue myös:

    Uusimmat