Budjettiriihi vai budjettihiiri? Tästä kömmähdyksestä tuli klassikko – Kirsi Alm-Siira: "Hysteria ei ollut lähteäkseen"

Budettiriihi tai budjettihiiri puhutti myös neljä vuotta sitten – katso hauska video! 1:50
Katso klassikkomoka videolta!

Budjettiriihi on jälleen ajankohtainen aihe. Vuonna 2015 asia oli myös tapetilla monessakin mielessä.

MTV:n Huomenta Suomi -ohjelman seuraavan aamun puffijuontoa kuvattaessa kaikki ei mennyt aivan putkeen, kun juontajat Kirsi Alm-Siira ja Nina Rahkola sekä meteorologi Pekka Pouta olivat lopettelemassa aamun lähetystä.

Budjettiriihi-sana taipui Alm-Siiran suussa muotoon budjettihiiri, mikä sai kolmikon purskahtamaan spontaaniin nauruun.

Seuraavalla yrityksellä paineet vain kasvoivat, eikä juonnosta meinannut lopulta tulla mitään.

Somessa vanhat mokat eivät unohdu

Tilanne naurattaa Alm-Siiraa edelleen.

– Kyllä se tulee mieleen edelleen joka kerta, kun pitää puhua budjettiriihestä. Puolustuksen puheenvuoroksi on kuitenkin sanottava, että tilanne oli nauhoitettu, ja olimme kaikki tosi väsyneitä. Hysteria ei ollut lähteäkseen, hän muistelee nyt.

Sosiaalisessa mediassa vanhat mokat eivät kuitenkaan unohdu.

– Kyllä asia tulee edelleen vastaan esimerkiksi Twitter-kommenteissa, Alm-Siira kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat