Brittimalli huippukunnossa 11 päivää esikoisensa syntymän jälkeen

Glamourmalli Abbey Clancy on jo nyt synnytystä edeltävässä kunnossa, vaikka Sophia Rubyn syntymästä ei ole kahtakaan viikkoa.

Abbey Clancy, 25, esitteli timmiä kroppaansa Liverpoolissa torstaina vain 11 päivää lapsensa syntymän jälkeen. Clancyn yllä nähtiin huipputiukat pillifarkut, kun tähti shoppaili vastasyntyneen tyttärensä kanssa.

Clancy pysytteli hoikkana läpi raskauden, joten ei ole ihmekään, että kaunotar voi jo nyt esitellä huippukunnossa olevaa vartaloaan. Aiemmin tällä viikolla Clancy paljasti, ettei malta odottaa pääsevänsä käyttämään taas pienemmän koon vaatteita.

– Suurin osa ystävistäni saapui vauvakutsuilleni leluja ja vauvanvaatteita tuoden, mutta stylistini Angie Smith osti osti minulle punaiset, nahkaiset hotpantsit. En malta odottaa, että pääsen käyttämään niitä, Clancy kertoi Now-lehden kolumnissaan.

– Olen päättänyt, etten ala pukeutua kuin olisin 45-vuotias, vaikka olenkin nyt äiti.

Clancy on myös tehnyt ostoksia, jotka varmistavat, ettei näin pääse käymään.

– Olen ostanut Lanvinin käärmeennahkakuvioiset kiilakorkokengät, joten ehkäpä näette minut työntämässä vaunuja niissä ja hotpantseissani!

– En malta odottaa, että pääsen taas tälläytymään, malli hehkuttaa.

Clancy paljasti BBC Radio 1:n juontajalle, Chris Moylesille, ettei tuntenut synnytyksessä kipua puudutuksen vuoksi.

– En tuntenut kipua koko synnytyksen aikana, koska minulle laitettiin epiduraali. Mutta kun hän sitten tuli ulos, se oli kauheaa, Clancy muisteli.

Brittimallin Sophia Ruby -tyttären isä on jalkapalloilija Peter Crouch, jonka kanssa Clancy kihlautui vuonna 2009 kolmen vuoden seurustelun jälkeen.

MTV3/Helmi

Lähde: dailymail.co.uk

Kuvat: Splash

Lue myös:

    Uusimmat