Brittihovissa juhlitaan keväällä erityistä merkkipäivää – jonka myötä kuningatar Elisabetin kerrotaan valmistelevan yllätystä herttuatar Catherinelle

Kuningatar Elisabet haluaa lähteiden mukaan juhlistaa herttuatar Catherinen kymmentä vuotta kuninkaallisessa perheessä.

Vuoden 2021 keväällä brittihovin kuninkaallisessa perheessä vietetään erityistä merkkipäivää, kun prinssi William ja herttuatar Catherine viettävät kymmenettä hääpäiväänsä. Merkittävä päivä on myös sen takia, että silloin juhlistetaan Catherinen kymmentä vuotta kuninkaallisen perheen virallisena jäsenenä. 

Daily Mail kertoo, että juhlapäivän kunniaksi Williamin isoäiti kuningatar Elisabet suunnittelisi erityistä yllätystä Catherinen kunniaksi. 

Vuonna 2019, jolloin William ja Catherine viettivät kahdeksatta hääpäiväänsä, Elisabet esitti Catherinelle kenties korkeimman tapansa osoittaa hyväksyntänsä: myöntämällä tälle kuningashuoneen naisille tarkoitetun, Elisabetin nimeä kantavan kunniamerkin.

Nyt kuningattaren kerrotaan suunnittelevan toista arvovaltaista kunnianosoitusta, jonka Catherine saisi osakseen huhtikuussa hääpäivänsä tienoilla. 

– On erittäin todennäköistä, että hän suunnittelee erityistä, salaista tekoa kunnioittaakseen Catherinen kymmentä vuotta kuninkaallisessa perheessä, jotain mitä hän voi tehdä muistaakseen sitä, kuninkaallisasiantuntija Duncan Larcombe kertoo. 

Catherinella ja kuningatar Elisabetilla kerrotaan olevan erityisen hyvä suhde toisiinsa. 

– Catherine pitää yllä tasapainoa sen välillä, että hän kumartaa kuninkaallisen perheen päälle julkisuudessa, mutta samalla pitäen huolen siitä, että tämä voi olla häneen yhteydessä lastensa isoisoäitinä.

Pandemiasta huolimatta kuningatar ja Catherine ovat pitäneet yllä läheistä suhdettaan lähteiden mukaan. Palatsista kerrotaan, että Catherinella on suora puheyhteys Elisabetiin. Catherinen kerrotaan kyselevän kuningattarelta säännöllisesti kuulumisia sekä kertovan hänen ja prinssi Williamin kolmen lapsen, prinssi Georgen, prinsessa Charlotten ja prinssi Louisin kuulumisia.

Larcomben mukaan Catherine olisi myös mahdollisesti opettanut kuningatar Elisabetia käyttämään videopuheluita työssään koronaviruksen levittyä maailmanlaajuiseksi pandemiaksi.

Lue myös:

    Uusimmat