Brittibändi kuoli traagisesti – muistatko nämä rock-maailmaa koetelleet onnettomuudet?

Musiikkimaailmassa on tapahtunut vuosien saatossa lukuisia kohtalokkaita onnettomuuksia.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2016

Pari vuotta sitten useat mediat uutisoivat viiden Britannian kansalaisen kuolleen Ruotsin Södertäljessä sattuneessa siltaonnettomuudessa. Onnettomuudessa menehtyi Norrköpingissä järjestetyillä Where is the Music? -festivaaleilla perjantai-iltana esiintynyt brittiläinen indieyhtye Viola Beach.

Onnettomuudessa menehtyi viisi ihmistä, eli nelihenkisen yhtyeen kaikki jäsenet sekä yhtyeen manageri.

Viola Beach -yhtye ei ole ensimmäinen Ruotsin maanteillä surullisen kohtalon kokenut kokoonpano. Metallican basisti Cliff Burton kuoli vain 24-vuotiaana.

Burton menehtyi liikenneonnettomuudessa kesken Metallican Euroopan-kiertueen vuonna 1986. Yhtyeen kiertuebussi pyörähti ympäri Etelä-Ruotsissa kurjassa säässä. Burton lensi bussin ikkunasta ulos ja ajoneuvo kaatui hänen päälleen.

Liikenneonnettomuus kosketti 1980-luvulla myös erästä tunnettua suomalaisyhtyettä. Yhdysvalloissa kiertueella olleen Hanoi Rocksin brittirumpali Razzle päätyi joulukuussa 1984 Mötley Crüe -laulaja Vince Neilin kyytiin. Kaverukset lähtivät hakemaan lisää juhlajuomaa, Neil istui auton rattiin ja Razzle lähti nokkamiehen kyytiin.

Neil menetti ajokkinsa hallinnan ja törmäsi vastaan tulleeseen autoon. Toisen auton kyydissä olleet loukkaantuivat ja Razzle kuoli. Rumpali oli kuollessaan 24-vuotias.

Brittiläisen glam rock -ikoni T.Rexin nokkamies Marc Bolan kuoli lokakuussa 1977 liikenneonnettomuudessa. Bolan oli tyttöystävänsä Gloria Jonesin ajaman Minin kyydissä, kun Jones menetti auton hallinnan ja törmäsi puuhun.

Bolan menehtyi kolarissa, mutta Jones selvisi hengissä.

Musiikkimaailman tähtiä on menehtynyt myös lento-onnettomuuksissa.

Yhtenä rock n' rollin pioneereistä pidetty Buddy Holly kuoli 22-vuotiaana häntä kuljettaneen pienkoneen pudottua maahan pian nousun jälkeen Clear Laken kaupungin lentokentän läheisyydessä Iowan osavaltiossa vuonna 1959.

Kitaristilegenda Stevie Ray Vaughan menehtyi elokuussa 1990 helikopteriturmassa.

R&b-tähti Aaliyah puolestaan kuoli vain 22-vuotiaana vuonna 2001. Aaliyah joutui Bahamalla lento-onnettomuuteen.

Myös Black Sabbath -yhtyeen kanssa parhaillaan jäähyväiskiertueella olevan Ozzy Osbournen yhtyeessä soittanut kitaristi Randy Rhoads kuoli lento-onnettomuudessa. Osbournen bändin bussikuskilla oli lentolupakirja ja hän päätyi lennättämään seuruetta.

Kuski syöksyi koneellaan mahdollisimman läheltä lentokenttäalueen lähelle pysäköityä bussia, mutta temppu epäonnistui ja kone syöksyi päin läheistä taloa.

Liikenneonnettomuuksissa on menehtynyt myös suomalaisia musiikkitähtiä.

Vuonna 1972 Syksyn sävelen jättihitillä Daa-da daa-da voittanut Sammy Babitzin ei ehtinyt julkaista elinaikanaan yhtään pitkäsoittoa. Babitzin kuoli 24-vuotiaana vuonna 1973 auto-onnettomuudessa Äänekoskella.

Sammy Babitzin kuoli sisäelinvammoihin Jyväskylässä Keski-Suomen keskussairaalassa. Onnettomuudessa kuoli myös Sammyn tyttöystävä.

Tangokuninkaaksi heinäkuussa 1994 kruunattu Sauli Lehtonen kuoli hirvikolarissa syyskuussa 1995.

Vain 20-vuotiaana menehtyneen Lehtosen tavaramerkiksi ehti muodostua laulaminen silmät suljettuina.

Lue myös:

    Uusimmat