Britney Spears avautuu puolen vuoden takaisesta haaveristaan – käräytti ripsensä, kulmakarvansa ja hiuksensa
Poptähti Britney Spears avautui Instagramissa puolen vuoden takaisesta sattumuksestaan, joka kävi, kun hän sytytti takkaansa tulen.
Poptähti Britney Spears, 42, kertoi Instagramissa 30. syyskuuta, että hänelle kävi ”todella vaarallinen” sattumus takan kanssa puolisen vuotta sitten.
– Olin huoneessani, sytytin tulen, ja yhtäkkiä se räjähti kasvoilleni, laulaja muisteli Instagramin tarinat-osiossa.
Hänen takkansa oli tehnyt vastaavalla tavalla ennenkin, joten hän pyytää yleensä turvamiehiään sytyttämään sen hänen puolestaan.
– Mutta tällä kertaa heitin vain kaiken sinne, ja se kirjaimellisesti puhalsi kasvoihini, Spears sanoi ja lisäsi, että henkilö, jonka kanssa hän oli, ei vain herännyt.
Spearsin mukaan hänen ripsensä, kulmakarvansa ja hiuksensa kärähtivät sattumuksen myötä. Hän pelkäsi tuolloin, että hänellä olisi toisen tai kolmannen asteen palovammoja, ja luuli, että joutuisi menemään ensiapuun.
Tähti kertoi Instagramissa, että kaikki kosketus kasvoihin sattui tapahtuneen jälkeen. Kipu kesti 6–7 tuntia.
Hän kertoi lopulta ottaneensa Tylenol-kipulääkettä.
Viime vuonna Spears avautui tulipalosta, jonka hän vahingossa sytytti kynttilöillä kotikuntosalillaan, ja esitteli hiiltyneitä jäänteitä Instagramissa.
Spears asuu kartanossaan Los Angelesissa.
Lähde: Page Six
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
06:35
Kaikki vatsarasva ei ole yhtä epäterveellistä – tällä keinolla parannat kehon rasvan laatua
-
06:16
Perämoottorivarkaat paljastavat, miten varastetun tavaran kauppaa käydään: "Koskaan ei saa heti rahaa"
-
05:48
Itämeri hohkaa yhä jopa yli 15-asteisena: Ennustaa erikoista tai hurjaa talvea Suomeen
-
23:17
NHL-kauden avauksessa nähtiin jäätävä torjunta – Ukko-Pekka Luukkonen ohitettiin kolmesti
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
22:04
Ulkoministeriö avustaa suomalaisia pois Libanonista
-
22:03
Vaikuttava näky! Portion Boysin JaloTiina esitteli kotinsa
-
21:49
Saako kasvistuotteita kutsua pihveiksi ja makkaroiksi? EU:n tuomioistuimelta linjaus
-
21:43
Pelicans-valmentajalla oli asiaa Tapparan Grönborgille kameroiden sammuttua: "Rikard!"
-
21:38
Kehä I:llä kahdeksan auton ketjukolari
-
21:36
Oppositio ihmettelee: Miksi Orpo salasi Essayahin irtioton?
-
21:15
Näihin sanoihin Pepe Willbergin ja Diandran tapaamiset päättyvät joka kerta: "En tiedä, sanooko tätä muille"
-
20:52
Uskomaton hörppy HIFK:n verkkoon! Kärppien roikku päätyi maaliin tv-pelissä
-
Lataa lisää