Britit varautuvat vuosikymmenen syysmyrskyyn

Tyyntä ennen myrskyä. Näkymä Englannin etelärannikolta läheltä Brightonia 27.10.2013.
Tyyntä ennen myrskyä. Näkymä Englannin etelärannikolta läheltä Brightonia 27.10.2013.EPA
Julkaistu 27.10.2013 18:42(Päivitetty 28.10.2013 06:10)

Britannian eteläosissa varaudutaan kovaan myrskyyn. Paikallinen ilmatieteen laitos on kehottanut ihmisiä lykkäämään aamuista töihin lähtöään tuonnemmaksi, jotta nämä välttäisivät pahimman sään.

Myrskytuulet voivat ennusteiden mukaan puhaltaa jopa 35 metriä sekunnissa. Kaatuvia puita on syytä varoa ja sähkökatkoihin varautua. Rankkasateet voivat saada aikaan tulvimista.

Lontoon aamuruuhkasta odotetaan kaoottista. Esimerkiksi useat junayhtiöt aikovat aloittaa liikennöintinsä vasta aamupäivällä siinä vaiheessa, kun se on turvallista. Heathrow'n lentokentällä perutaan arviolta 30 lentoa, ja lisäksi odotettavissa on viivästyksiä.

Myrskystä odotetaan pahinta vuosikymmeneen. Britannian lähihistorian pahin myrsky koettiin vuonna 1987. Tuolloin 18 ihmistä kuoli.

Myös osaan Hollantia odotetaan myrskytuulia. Amsterdamissa Schipholin kentällä lentoja saattaa peruuntua ja myöhästellä.

Tanskassa suurimpaan osaan maata on annettu tälle päivälle myrskyvaroitus. Niin ikään eteläisessä Ruotsissa varaudutaan myräkkään.

(MTV3 - STT - AFP)

Raju syysmyrsky Britanniaan ensi yönä - jatkaa Suomeen tiistaiksi

MTV3:n sääsivusto: Suomen ja maailman säätietoja

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat