USA 2001. Ohjaus: Sharon Maguire. Käsikirjoitus: Helen Fielding, Andrew Davies ja Richard Curtis Fieldingin samannimisestä romaanista. Tuotanto: Tim Bevan, Eric Fellner, Jonathan Cavendish. Kuvaus: Stuart Dryburgh. Leikkaus: Martin Walsh. Pääosissa: Renée Zellweger, Hugh Grant, Colin Firth, Gemma Jones, Jim Broadbent. Kesto: 98 min.
Millainen on yli kolmikymppisen naisen sinkkuhelvetti? Jos Bridget Jonesiin on uskominen, niin ainakin kostea, sosiaalisesti kömpelö ja ah niin katkeransuloinen olotila. Ja miksi ei uskottaisi, jos kerran miljoonat lukijat ympäri maailman ovat jo niin tehneet. Helen Fieldingin muutaman vuoden takaisesta bestselleristä on sukeutunut suoranainen sinkkuelämän itseironinen manuaali.
Menestyskirjan muuntaminen elokuvaksi on temppu joka tuskin koskaan onnistuu. On siis harvinaista herkkua päästä ylistämään leffaa, joka kiteyttää kirjankansien väliin mahtuvien mielikuvien virran. Ensikertalainen Sharon Maguire on onnistunut tässä tehtävässä reippaasti yli odotusten.
Maguire on Bridgetin parissa oivaltanut sen kaikkein olennaisimman. Osakunnia tästä kuuluu varmasti kirjailijalle itselleen, joka on ollut mukana paitsi muokkaamassa käsikirjoitusta myös vaikuttamassa näyttelijävalintoihin. Heti ensimmäisestä kohtauksesta alkaen tarina tempaa mukaansa, eikä meno hyydy missään vaiheessa. Humorististen sattumuksien saumoissa on aitoa tunnetta ja myötäelämisen taitoa. Kokonaisuus huokuu poikkeuksellista lämpöä, jonka valovoimainen dynamo on ihanan Bridgetin vieläkin ihastuttavampi tulkki, näyttelijä Renée Zellweger (Jerry Maguire, Me kaksi ja Irene).
Amerikkalainen Zellweger, jonka valintaa englantilaisen nimihahmon rooliin kritisoitiin aluksi ankarasti, on pyyhkäissyt jalat alta kiivaimmiltakin brittipuristeilta. Parisenkymmentä lisäkiloa hoikkaan varteensa herkutellut näyttelijätär on omaksunut brittiaksentin, jolla on täydellisesti fuulattu ainakin yhden lontoolaisen kirjankustantamon henkilökuntaa. Zellweger nimittäin soluttautui Bridgetin maailmaan pestautumalla harjoittelijaksi alan lafkaan.