BMW:n ensirekisteröinnit kasvoivat koronakeväästä huolimatta, vaikka koronvirus iski keväällä lujaa suomalaiseen automarkkinaan.
Kovimmin se rökitti uusien autojen kauppaa, joka maalis-huhtikuun poikkeusoloissa syöksyi vapaaseen pudotukseen. Ensirekisteröinneissä 10-40 prosentin pudotukset olivat kaikkea muuta kuin tavattomia, pikemminkin korona-normaali.
Niinpä baijerilaisen BMW:n ensirekisteröintien kasvu koronakriisin keskellä löi monet alaa seuraavat ällikällä. Traficomin tilastojen mukaan premium-merkki kohensi ensirekisteröintejään viidenneksellä, 1 900 autosta 2 270 autoon.
– Täytyy muistaa, että ensirekisteröinnit ovat seurausta jo aiemmin tehdyistä kaupoista. BMW:llä oli siinä mielessä hyvä tilanne, että lähdimme vuoteen 2020 vahvalla tilauskannalla, BMW Suomen toimitusjohtaja Janne Kämäräinen luonnehtii.
BMW ei ole koronaimmuuni
Koronaimmuuniksi hän ei merkkiä halua julistaa.
– En oikein usko, että yhdelläkään valmistajalla voisi olla koronaimmuniteettia. Pandemia heijastui vahvasti myös meidän valtakunnalliseen kokonaismyyntiimme ja sen kokonaisvaikutuksia on vielä liian aikaista ryhtyä arvioimaan, hän sanoo.
Osa BMW:n koronaa uhmaavasta menestyksestä selittyy vertailukohtana käytettävän vuoden 2019 ensipuoliskon kurjista luvuista.
Tuolloin Suomessa rekisteröitiin vain 1 900 uutta BMW-merkkistä henkilöautoa.
WLTP aiheutti ongelmia
Taustalla olivat muun ohella vuonna 2018 voimaan tulleiden uusien WLTP-päästörajoitusten aiheuttamat viiveet. Baijerilaismerkillä oli vaikeuksia tiukennettujen raja-arvojen saavuttamisessa.
