Ben Affleck paljastaa jättäneensä vieroituksen: "Avun hankkiminen on rohkeuden merkki"

Näyttelijä Ben Affleck kertoo päässeensä vieroituksesta.

Elokuun loppupuolella vieroitukseen ilmoittautunut näyttelijä Ben Affleck kertoo tehneensä paluun arkeen. Aflleck vietti vieroituksessa 40 päivää.

46-vuotias näyttelijä on ollut vieroituksessa kaksi kertaa aiemmin, vuosina 2001 ja 2017. Alkoholiriippuvuuden kanssa pitkään kamppaillut Affleck sanoo taistelun jatkuvan.

– Addiktiota vastaan taistelu on koko elämän kestävä ja vaikea kamppailu. Tästä johtuen kukaan ei todellisuudessa ole koskaan poissa hoidosta, Affleck kirjoittaa Instagram-tilillään.

Affleckilla on kolme lasta näyttelijä Jennifer Garnerin kanssa. Pari erosi vuonna 2015, mutta elokuussa Garner kuvattiin taluttamassa Affleckia vieroitukseen Los Angelesissa.


– Kuten olen joutunut muistuttamaan itseäni useaan otteeseen, jos sinulla on ongelma, avun hankkiminen on rohkeuden merkki, eikä heikkouden, Affleck jatkaa.

Urallaan kaksi Oscar-palkintoa voittanut Aflleck tuli viime vuosina tutuksi Batmanin roolista. Vieroituksen aikana hänen on huhuttu jättävän haluttu rooli.

Kamppailuaan jatkava näyttelijä haluaa tulevaisuudessa olla esimerkki muille addiktioiden kanssa taisteleville.

– Toivon, että tulevaisuudessa voin toimia esimerkkinä muille, jotka kamppailevat, Aflleck päätti kirjoituksensa.

Lue myös:

    Uusimmat